3-vuotias kukkaistyttö varasti huomion kesken häiden – katso huvittava video
Kukkaistyttö lähti äidiltään karkuun kesken hääparin valojen vannomisen.
Australialaisen pariskunnan häät saivat yllättävän, mutta erittäin huvittavan käänteen, kun pieni kukkaistyttö päätti lähteä äidiltään karkuteille ja varasti huomion kesken herkän hetken. Kun morsian, Katie Quirk, lausui papin perässä valoja, juoksi yllättäen hänen tuoreen aviomiehensä Tomin siskontyttö Chloe papin takaa ohi – eikä 3-vuotiaan äiti ollut kaukana hänen kannoillaan. ”Olin kääntyneenä siihen suuntaan, mistä Chloe juoksi, mutta koska katsoin Tomia, näin vain sivusilmällä vilahduksen valkoista”, tuore rouva Quirk kertoi. ”Sitten näin kälyni juoksevan hurjana ohi ja ajattelin, että tapahtuiko tuo todella”, hän kertasi tapahtumia. Parin hääseremoniaa oli ikuistamassa ammattilaisvideokuvaajat ja huvittava hetki ja hääväen reaktiot tallentuivat videolle, joka on sittemmin julkaistu YouTubessa ja lähtenyt leviämään verkossa. Perhepiirissä videota katsotaan säännöllisesti ja Quirkin mukaan Chloe ei ujostele saamaansa huomiota. ”Hän katsoo sitä jo ja ajattelee olevansa hulvaton, mutta en malta odottaa, kun hän on muutaman vuoden vanhempi ja hän todella ymmärtää, mitä teko tarkoitti”, Quirk sanoi. ”Minun mielestäni kaikkien näiden maailman huonojen uutisten jälkeen, jos tämä voi saada ihmiset nauramaan ja hymyilemään, se on hienoa”, hän lisäsi.Voit katsoa hulvattoman hetken jutun yllä olevalta videolta.
Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää