16 ärsyttävää asiaa naisena olemisessa
Naiset kohtaavat vaikeuksia ja ongelmia päivittäin.
Oli kyse sitten rintaliiveistä, jotka eivät istu, tai korkokengistä, joilla on vaikea kävellä, naiset joutuvat kestämään jatkuvasti mitä inhottavimpia vastoinkäymisiä. Sellaisetkin asiat, kuten, että naiseuteen kuuluu olennaisesti kuukautiset tai vaikkapa se, että pitkät hiukset tarttuvat kiinni huulikiiltoon, ovat ikäviä asioita, joista tulee helposti paha mieli. Kun tähän vielä lisätään päälle sheivauksen vaiva, häiritsevät iskuyritykset, manikyyrin lohkeamiset ja miehiä alhaisempi palkka, on itku herkässä. Ja itku – sekin vain saa meikit leviämään.Katso videolta asioita, joista naiset ärsyyntyvät ja jotka silti ovat niin olennainen osa monen naisen arkipäivää.
LUE MYÖS:
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen