11 vinkkiä pitkien hiusten kasvattamiseen

Pitkistä ja hyväkuntoisista hiuksista haaveilevan kannattaa painaa nämä vinkit mieleensä.
Teit mitä vain, hiukset kasvavat jatkuvasti, mutta ne eivät kuitenkaan välttämättä kasva kovin nopeasti – saati hyväkuntoisina. Alla olevat vinkit sopivat kasvattajien lisäksi jokaiselle, joka haluaa pitää hiuksensa kauniina.
11 vinkkiä pitkien hiusten kasvattamiseen:
1. Muista, että hiuksia ei voi kasvattaa yhdessä yössä.
Jos hiukset voivat hyvin, ne kasvavat kuussa noin sentin tai hieman enemmän. Harjoita siis kärsivällisyyttä hiustenhoidon ohella.
2. Usko tai älä, sakset ovat ystävä.
Vaikka saksiminen ei tee hiuksista pidempiä, hienoinen latvojen trimmaus 10-12 viikon välein kannattaa. Näin ehkäiset kaksihaaraisten alkamisen, sekä jo alkaneiden kaksihaaraisten etenemisen, joka pidemmällä aikavälillä pakottaa sinut lyhentämään hiuksiasi paljon enemmän pitääksesi ne hyvännäköisinä.
3. Käytä hoitoainetta joka pesun yhteydessä.
Jos hiuksesi ovat märät, laita niihin hoitoainetta. Värjäykset ja muotoilut kuluttavat hiusta, mutta hoitoaineen ainesosat korjaavat sitä ja estävät lisävahingon syntymisen.
4. Älä käytä shampoota joka suihkukerran yhteydessä.
Shampoopesu kuluttaa hiusta. Pese hiukset shampoolla ainoastaan, kun ne ovat oikeasti likaiset. Puhdistavan ominaisuuden lisäksi shampoo poistaa myös hiusten hyvinvoinnille tärkeitä luonnollisia öljyjä. Hiero shampoota ainoastaan päänahkaan ja anna latvojen peseytyä huuhteluveden mukana.
5. Käytä hiusnaamiota viikottain.
Olkapäitäsi koskettavat ja sitä pidemmät osat hiuksista ovat useita vuosia vanhoja. Hoitava öljynaamio tai kosteuttava naamio kerran viikossa antaa niille ekstrahoitoa normaalin hoitoaineen käytön lisäksi. Öljyhoidon voi levittää hiuksiin ennen shampoopesua suojaamaan pesun kuluttavalta vaikutukselta.
6. Harkitse hiustenkasvua lisäävien ravintolisien käyttöä.
Keho ja hiukset tarvitsevat monia vitamiineja ja hivenaineita pysyäkseen terveinä. Tarkastele omaa ruokavaliotasi ja sitä, saatko siitä kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Esimerkiksi biotiini on hiustenkasvulle hyväksi. Ravintolisien käytön kanssa kannattaa olla varovainen ja ottaa kunnolla selvää oikeasta annostuksesta, sekä niiden soveltuvuudesta oman mahdollisen muun lääkityksen kanssa.
7. Harjaa hiuksiasi niin kuin ne olisivat hienointa silkkiä.
Liika harjaus rasittaa hiuksia. Kun selvität takkuja märistä hiuksista, aloita kampaus tai harjaus latvasta edeten pikkuhiljaa tyveä kohti.
8. Vaihda puuvillainen tyynyliinasi satiiniseen.
Perinteinen puuvillainen tyynyliina aiheuttaa paljon hankausta hiuksiin, mikä taas aiheuttaa pörrööntymistä ja takkuja. Satiininen tyynyliina on hellempi hiuksille, sillä siinä on vähemmän kitkaa.
9. Älä ikinä kääri hiuksiasi pyyhkeeseen!
Yleinen tapa rullata hiukset pyyhkeen sisään ja laittaa ne kuivumaan tiukan pyyheturbaanin sisään aiheuttaa paljon vahinkoa hiuksille. Froteepyyhkeen kuidut tarraavat hiuksiin. Monet käärivät pyyhkeen liian tiukalle, mikä repii hentoja hiuksia kasvojen ympärillä. Ohuet mikrokuitupyyhkeet ovat hellempi vaihtoehto hiusten kuivaamiseen.
10. Vaihda hiuslenkin paikkaa.
Kun ponihäntää ei aina pidä samassa paikassa, rasitus ei myöskään kohdistu pelkästään tiettyihin osiin. Ponihännän paikkaa kannattaa siis vaihdella.
11. Huuhtele hiukset kylmällä vedellä pesun jälkeen.
Tämä tapa sulkee hiusten suomut, mikä ehkäisee kosteuden menetystä ja auttaa hiuksia kestämään käsittelyt paremmin. Kylmällä vedellä huuhtelu todella auttaa hiuksia kasvamaan nopeammin terveinä.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?