Video: Kana hyppäsi robotti-imurin kyytiin pienelle kierrokselle olohuoneessa
James-kana yllätti omistajansa livahtaen sisälle taloon ja robotti-imurin kyytiin.
Catherine Bremnerillä oli kotityöt kesken kodissaan Australiassa, kun hän kohtasi yllätyksen olohuoneessa. James-kana oli livahtanut sisälle taloon ja napannut kyydin robotti-imurilta. ”Olin kodinhoitohuoneessa, kun kuulin robotti-imurin olevan päällä, mikä oli minusta outoa, koska olin yksin kotona”, Bremner kertoi The Dodo -sivustolle. Bremner lähti tarkistamaan tilannetta vain huomatakseen, että James oli onnistunut saamaan imurin päälle ja matkusti sen kyydissä pitkin olohuonetta. Bremner kuvasi huvittavan näyn videolle ja julkaisi sen ensin Facebookissa ja sitten YouTubessa. ”Nauroin ja otin puhelimeni kuvatakseni sitä, koska en ollut koskaan ennen nähnyt vastaavaa ja olin varma, ettei kukaan uskoisi minua”, Bremner sanoi. ”James kruisaili tyytyväisenä pitkin taloa noin viiden minuutin ajan ennen kuin se hyppäsi pois kyydistä”, hän jatkoi. Videota YouTubessa katsoneet ovat ihmetelleet kanan nimeä. ”Kyllä, se on kana ja sen nimi on James. Kolme Tuomas Veturi -sarjaan hullantunutta poikaani ovat nimenneet kanamme ja meillä on myös Charlie, Percy ja Millie -kanat”, Bremner taustoitti nimeä. Katso video kanan imurimatkailusta jutun yltä. Lähde: The DodoLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et halua näyttää mummomaiselta, vältä näitä 25 asuvalintaa
- Kun nämä merkit ilmestyvät suhteeseen, hälytyskellojen kannattaa soida
- Piirre, joka saa miehen kiinnostumaan naisesta – mutta myös pelkäämään tätä
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Tuntuuko joskus, ettei kukaan rakasta sinua? Nämä 9 merkkiä kertovat toista
- Onko seksille vaikea löytää aikaa lasten myötä? Näillä 5 keinolla sitä löytyy
- Hyvää tarkoittava teko voi heikentää lapsen itsetuntoa valitettavan paljon – älä sorru näihin
- Patjasi kerää kesällä hikeä ja likaa enemmän kuin uskot – näin puhdistat sen helposti
- Näistä asioista moni nainen toivoisi voivansa puhua avoimemmin miehelleen
- Löytyykö kotoasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Älä heitä niitä roskiin ennen kuin näet tämän
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Näitä mokia kannattaa välttää, jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta