Sanotaan, että kerran pettänyt pettää uudelleenkin, mutta valehtelua käsitelleen tutkimuksen perusteella se ei ole vain sanonta – se on totta.

UCL:n tutkimus esittää, miksi useasti pettäneet toistuvasti valehtelevat kumppaneilleen ja ovat uskottomia, kertoo The Independent. Tutkimuksen mukaan se johtuu siitä, että jokaisen kerrotun valheen jälkeen ihminen tuntee vähemmän syyllisyyttä valehtelusta.

”Spekuloimme, että turtunut reaktio toistuviin epärehellisiin tekoihin voi heijastaa näiden päätösten tunnereaktion vähentymistä tai niiden tunteisiin vaikuttavaa arviointia ja silmiinpistävyyttä”, tutkimuksessa todetaan.

The Independentin mukaan syy tälle on mantelitumakkeessa, joka antaa negatiivisen reaktion valehdellessa, mutta jokaisen valheen jälkeen mantelitumakkeen antama reaktio heikkenee, joten valehtelu ei tunnu enää yhtä pahalta.

Tutkimuksessa testattiin ihmisten kykyä valehdella näyttämällä osallistujille kuvia kirkkaista kolikkopurkeista ja heitä pyydettiin auttamaan toista henkilöä, joka näki vain sumean kuvan, arvaamaan, kuinka paljon purkissa oli kolikoita. Kun osallistujille kerrottiin, että he saisivat rahat, jos auttamansa henkilö arvioisi kolikoiden määrän liian suureksi, he valehtelivat todennäköisemmin.

Tutkimuksessa ei siis käytännössä keskitytty pettämiseen. Elite Daily kuitenkin haastatteli tutkimuksen tekoon osallistunutta Neil Garrettia, jonka mukaan samankaltainen mekanismi voi päteä myös uskottomuuteen.

”Ajatus olisi, että ensimmäisellä kerralla pettäminen tuntuisi pahalta. Mutta seuraavalla kerralla se tuntuu vähemmän pahalta ja niin edelleen, johtaen siihen, että ihminen voi olla uskoton enemmän”, Garrett kertoi.

The Independentin mukaan tämä tarkoittaa, että mitä enemmän ihminen valehtelee, sitä todennäköisemmin hän valehtelee uudelleen ja tällä tavoin pienet valkoiset valheet helposti muuttuvat isoiksi valheiksi.

”Mitä tutkimuksemme ja muut antavat ymmärtää on se, että voimakas tekijä, mikä estää meitä pettämästä, on meidän emotionaalinen reaktio siihen, kuinka pahalta se pohjimmiltaan tuntuu ja sopeutumisen prosessi vähentää tätä reaktiota ja näin mahdollistaa pettämisen useammin”, Garrett sanoi.

”Sarjapettäjien kohdalla voi olla niin, että uskottomuus tuntui aluksi pahalta, mutta he ovat pettäneet niin paljon, että ovat sopeutuneet tapoihinsa ja eivät enää tunne syyllisyyttä pettämisestä”, hän hatkoi.

”Toinen mahdollisuus on se, että he eivät koskaan tunteneet huonoa omatuntoa pettämisestä, joten sopeutumista ei täytynyt tapahtua, sillä se ei haitannut heitä alusta alkaenkaan”, hän päätti.

Elite Dailyn haastattelussa tutkija kuitenkin totesi, että tutkimusta pitäisi muokata, jotta voisi arvioida pettämisen vaikutusta mantelitumakkeeseen. Garrett uskookin, että yksi eroavaisuuksista valehtelun ja pettämisen välillä on siinä, että pettämistä tapahtuu ”nopeammalla aikataululla” kuin mitä tutkimuksessa käytettiin.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.

Mitä mieltä sinä olet tutkimuksesta? Kerro se kommenteissa!

Lähde: The Independent, Elite Daily