Jos kärsit uniongelmista, olet varmasti testannut jo erilaisia niksejä aina rauhoittavasta kamomillateestä ruutuajan vähentämiseen. Tällä kertaa unitutkija nostaa esiin keinon, joka kuulostaa ensin hieman oudolta, mutta jonka idea on lopulta melko looginen.

Ratkaisu löytyy nimittäin aurinkolaseista.

Aurinkolasit päähän illalla

Unitutkija Glenn Landryn mukaan aurinkolasien käyttäminen pari tuntia ennen nukkumaanmenoa voi auttaa kehoa rauhoittumaan iltaa kohti.

Aurinkolasit vähentävät silmiin tulevan valon määrää, jolloin keho alkaa helpommin ymmärtää, että päivä on päättymässä.

Landry kertoo käyttävänsä niksiä itsekin.

Kirkkaat ruudut sekoittavat unirytmiä

Puhelimien, tietokoneiden ja television kirkas valo voi pitää aivot virkeinä pitkälle iltaan. Siksi moni huomaa olevansa juuri nukkumaanmenon aikaan kaikkein pirteimmillään.

Erityisesti sininen valo voi häiritä kehon luonnollista vuorokausirytmiä ja vaikeuttaa nukahtamista.

Luonnonvalolla on iso merkitys

Landryn mukaan uniongelmia voi pahentaa myös se, ettei päivän aikana saa tarpeeksi luonnonvaloa.

Keho tarvitsee valoa ymmärtääkseen, milloin on päivä ja milloin ilta. Jos rytmi menee sekaisin, myös nukahtaminen voi vaikeutua.

Tämä on tuttua erityisesti talvisin, kun päivät ovat pimeitä ja aikaa vietetään paljon sisällä.

Jaa vinkki myös ystävällesi, joka kärsii uniongelmista!

Lähde: IS

Lue myös: