Ysärimuoti on tulossa takaisin – nämä ovat kohta taas muodissa
90-luvun muoti on vahvasti tekemässä paluuta.
Lappuhaalareita ja löysiä paitoja on nähty jo julkkisten yllä. Jos tuo ei kuitenkaan riitä vakuuttamaan, että ysärimuoti on tulossa takaisin, voi vilkaisu sosiaalisen median maailmaan auttaa; nuorilla on kuvissa yllään kalastajahattuja, pikkureppuja ja Dr Martensin kenkiä. Kun ottaa huomioon, että kuvissa olevat nuoret eivät olleet tarpeeksi vanhoja pukeutumaan samoin 90-luvulla, voi melko varmasti sanoa, että aikakauden muoti on tullut takaisin. Spice Girlseistä, Frendeistä ja Cluelessista siis innostusta hakemaan ja kirpputoreilta etsimään muun muassa alla listattuja, muotiin palaamassa olevia vaatteita ja asusteita. Näin 90-luvun muoti on tulossa takaisin: 1. Lappuhaalarit Jos poptähdet ja näyttelijät voivat pukeutua yleensä farkkukankaasta tehtyihin haalareihin, voivat tavalliset tallaajatkin vetää niitä jälleen ylleen. 2. Kaulapannat Riipuksella tai ilman, jos se on tehty nahasta, on se taas muodikasta. 3. Pikkureput Muun muassa Katy Perry ja Miley Cyrus on nähty tapahtumien punaisella matolla pikkureput mukanaan. 4. 90-luvun kengät Dr Martens, platform-kengät, mitä tahansa valkoista… Jos sellaiset nähtiin kaduilla 90-luvulla, ne ovat pian nähtävillä jälleen. 5. Kalastajahatut Instagramissa on nähtävissä kuvia uudenvuodenpäivän juhlinnasta Australiasta ja kuvissa nuorilla on päässään kalastajahattuja erilaisin kuvioin varustettuina. 6. Napapaidat Spice Girlseiltä Frendit-sarjaan siirtynyt trendi on ollut esillä jo jonkin aikaa eikä se ole katoamassa minnekään. 7. Grunge Grunge, jos mikä, on niin ysäriä kuin olla voi. Skottiruudut, flanellipaidat, nahka ja musta väri. Mitä kampaamattomammat hiukset, sen parempi. Lähde: News.com.auLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää