Vuoden 2017 väri paljastettiin – ensi vuonna nautitaan vihersävystä

Ihastuttava, luonnonläheinen sävy tulee näkymään monin paikoin ensi vuoden aikana.
Maailma näyttää ensi vuonna vihreämmältä, kiitos vuoden 2017 väriksi valitun sävyn. Väriyritys Pantone on paljastanut, että ensi vuoden värisävy on ihastuttava, vihertävä sävy nimeltä Greenery.
Julkaissut Pantone 8. joulukuuta 2016
Greenery tarkoittaa suomeksi vihreyttä, viherkasveja ja lehdistöä. Vaikka vihreää onkin paljon juuri luonnossa nurmikosta lehtin ja syötäviin, on CNN:n mukaan Pantone täsmällisempi siitä, mikä lasketaan greeneryksi.
”Tuore ja raikas keltavihreä sävy, joka tuo mieleen kevään ensimmäiset päivät, kun luonnon vihreät virkoavat, heräävät henkiin ja uudistuvat”, Pantone kuvailee valintaansa.
Alla oleva Instagram-video esittelee, miltä väri näyttää ja miten se syntyi:
”Se on vihreä, joka viittaa elinvoimaisuuteen, energiaan ja auringosta tulevaan lämpöön”, Pantonen varatoimitusjohtaja Laurie Pressman kertoi ja lisäsi, että keltavihreä sävy valittiin suureksi osaksi sen takia, että se edustaa uudestisyntymistä ja uudistumista.
CNN:n mukaan Pressman sanoi myös, että sävy on symbolina sille, missä olemme elämässämme ja mitä haluamme.
”Olemme niin uppoutuneita rutiineihimme ja sidottuna laitteisiin, mutta meillä on suuri halu irrottautua ja täydentää”, Pressman kommentoi.
Pantone valitsee vuosittain yhden sävyn vuoden sävyksi, mutta muutaman viikon päästä päättyvälle vuodelle he tekivät poikkeuksen ja valitsivat kaksi – voit lukea lisää vuoden 2016 väreistä aiemmin julkaistusta artikkelistamme täällä.
CNN:n mukaan Pantonen tiimi ympräi maailman viettää vuoden tutkien trendejä muodin, kuluttajatuotteiden, sosiaalisen median ja teknologian saralla. Väriyritys etsii vaikutuksia, jotka parhaiten kuvaavat yhteiskunnan senhetkistä mielialaa ja valitsee värin heijastamaan niitä elementtejä.
”Tutustumme jopa katutaiteeseen, animaatioihin, arkkitehtuuriin, elokuviin ja kuulokkeisiin”, Pressman kertoi.
”Otamme kuvan siitä, mitä ilmaistaan värin kautta”, hän lisäsi.
Viime aikoina vihreä on noussut esiin muodin catwalkeilla, meikeissä ja autoissa. Vihreä väri edustaa myös kasvavaa liikettä luonnon suojelemiseen liittyen.
”Olemme tietoisempia ympäristöstä ja planeettamme suojelusta”, Pressman sanoi.
Greeneryn valinta vuoden 2017 väriksi tulee näkymään niin pakkauksissa kuin tuotteissa laukuista koruihin ja taloustavaroihin. Instagramissa Pantone esitteleekin lyhyellä videolla, miten erilaisilla tavoilla vuoden värivalinta ilmenee – video lähtee pyörimään klikkaamalla alla olevan julkaisun kuvaa:
Voit lukea lisää Pantonen valinnasta heidän kotisivuillaan täällä.
Mitä sinä pidät ensi vuoden väriksi valitusta Greenerystä? Kommentoi alla!
Lähde: CNN

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin saat kenet tahansa rakastumaan itseesi – helppo katsekikka, jota kutsutaan ”rakkauden silmätempuksi”
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä kaksi koodisanaa kertovat, että miehistö pitää sinua seksikkäänä
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta