Voiko vaihdevuosien jälkeen tulla raskaaksi?
Vaihdevuodet liitetään yleensä siihen, että kuukautisten aikakausi on loppu. Samalla se liitetään myös siihen, että raskaaksi ei voi enää tulla.
Health -sivustolla kuitenkin kerrotaan yli 60-vuotiaasta naisesta, joka oli synnyttänyt oman lapsenlapsensa. Ja uutisista on päästy lukemaan monista muistakin reilusti vaihdevuosi-iän ylittäneistä naisista, jotka ovat synnyttäneet.
Joten voiko vaihdevuosien jälkeen todellakin tulla raskaaksi?
Sivustolla kerrotaan tähän heti vastaus ja se on kyllä eli vaihdevuosienkin jälkeen voi vielä tulla raskaaksi.
Vaikka vastaus on näin selkeä, vaatii se silti hiukan tarkempaa selitystä. Jos kuukautisia ei tule, ei tule myöskään ovulaatiota, joten luonnollisella tavalla ei enää voi tulla raskaaksi. Vaihdevuosien lähestyessä tosin voi tulla pitkä kausi, jolloin kuukautisia ei tule, mutta ne tulevat silti välillä. Silloin voi tulla vielä raskaaksi.
Joten vielä vaihdevuosien aikaan voi tulla raskaaksi. Mutta onko se mahdollista, että voisi tulla vielä niiden jälkeenkin? Sekin onnistuu, mutta silloin ei voi käyttää omia munasoluja, koska nainen ei enää voi tuottaa niitä. Raskaus kuitenkin onnistuu luovutettujen munasolujen avulla. Mutta jos sinulla ovat vaihdevuodet jo päällä, mutta kuukautiset tulevat edelleen, vaikka harvakseltaankin, voit edelleen tulla raskaaksi luonnollisella tavallakin.
Lähde: Health
LUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen