Viraalihitti: Tulevat vanhemmat kertoivat raskaudesta tehden omat sanat Bel-Airin prinssi -sarjan tunnusmusiikkiin
Pääsiäisen aikaan julkaistu video on kerännyt huimat yli 3 miljoonaa katselukertaa.
Jesse ja Melissa Meek julkaisivat perheelle ja ystäville tarkoitetun, tulevasta perheenlisäyksestä kertovan videon pääsiäisen aikaan YouTubessa. Parin suureksi yllätykseksi videosta tuli viraalihitti ja sitä on katsottu YouTubessa yli 3 miljoonaa kertaa. ”Tämä on viimeinen asia, mitä ajattelimme tapahtuvan, että tämä paisuisi ja leviäisi tälla tavoin”, 28-vuotias Melissa kertoi. Raskaudesta kertovan videon tekee erityiseksi se, että tulevat vanhemmat tekivät omat sanat Bel-Airin prinssi -televisiosarjan tunnusmusiikkiin. ”Meistä on kiva tehdä tällaisia juttuja. Miellämme itsemme pöhköiksi ja hauskoiksi”, 31-vuotias Jesse sanoi. Pari kuvasi videonsa matkalla Melissan vanhempien luokse pääsiäispäivälliselle ja lopputulos syntyi viidellä otolla. Pari saa tietää tulevan lapsen sukupuolen toukokuun puolivälin paikkeilla ja Jessen mukaan aikovat paljastaa senkin luovalla tavalla. Lähde: NewserLUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi