Viisi vinkkiä arkipäivän silmähygieniaan – lue optikon vinkit
Ikäviltä silmäoireilta voi välttyä pienillä, arkisilla muutoksilla.
Silmät voivat oirehtia erilaisin tavoin, kuten punoittamalla tai kutiamalla. Optikkoketju Specsaversin tiedotteen mukaan syy silmän ärtymiseen voi löytyä puuttellisesta silmähygieniasta, mutta onneksi ikäviltä silmäoireilta voi välttyä pienillä, arkisilla muutoksilla.
Optikko Sami Hämäläinen Mikkelin Specsaversilta antoi viisi vinkkiä, joilla huolehdit hyvästä silmähygieniasta.
Muista pestä kädet ja vältä silmien hieromista
Hämäläisen mukaan hyvän käsihygienian ylläpitäminen on silmien hyvinvoinnin kannalta erityisen tärkeää, sillä virukset leviävät helposti käsistä silmiin tai muihin ihmisiin. On myös tärkeää välttää silmien ja kasvojen koskettelua, sillä silmätulehdukset ovat hyvin tarttuvia. Etenkin lapset hierovat herkästi silmiään ja näin tulehdukset leviävät esimerkiksi päiväkodeissa flunssakautena ja siirtyvät myös aikuisiin.
Noudata piilolinssien ohjeita
Piilolinssit ovat mahdollisia tulehdusten aiheuttajia, jos niitä käyttäessä ei huolehdita hygieniasta tai noudateta käyttöohjeita. Hämäläisen mukaan kädet pitää pestä ennen piilolinssien asettamista tai poistamista. Ne tulee aina pestä ja vaihtaa optikon ohjeiden mukaisesti. Silmäoireiden välttämiseksi kuukausilinssit pitää vaihtaa vähintään neljän viikon välein. Myös piilolinssien hoitonesteen mukana tuleva kotelo kannattaa aina vaihtaa uuden nestepullon myötä, jotta se tulee vaihdettua riittävän usein. Linsseistä hygieenisimpiä ovat kertakäyttöpiilolinssit.
Älä lainaa kaverilta – oma on paras
Silmätipat ja muut silmien alueella käytetyt tuotteet kannattaa pitää henkilökohtaisina, joten esimerkiksi silmämeikkejä ei pidä lainata kaverille, sillä tulehdukset saattavat levitä niiden välityksellä. Meikit on hyvä valita aina omiin silmiin sopiviksi. Esimerkiksi herkille silmille sopivat parhaiten allergiatestatut tuotteet.
Huolehdi meikkien hygieniasta
Hämäläisen mukaan tavallinen virhe on, ettei meikkien hygieniasta pidetä huolta. Jos käytät meikkisiveltimiä nestemäisen meikin levittämiseen, pitää siveltimet pestä jokaisen käyttökerran jälkeen. Kiinteään meikkiin käytettävät siveltimet on hyvä pestä joka kuukausi. Hygieniaan voi vaikuttaa myös niin, että vaihtaa meikkejä riittävän usein ja esimerkiksi ripsiväri on hyvä uusia kerran kolmessa kuukaudessa, jotta siihen ei pääse pesiytymään pöpöjä.
Vaihtamalla paranee
Kaikki silmiä koskettavat tuotteet kannattaa vaihtaa uusin säännöllisin väliajoin, Hämäläinen muistuttaa Specsaversin tiedotteessa. Tämä tarkoittaa siis niin kasvopyyhkeitä, silmämeikkejä, silmätippoja, piilolinssejä ja niiden nesteitä, jotka kannattaa vaihtaa riittävän usein, jotta ne pysyvät hygieenisinä. Nämä tulee vaihtaa myös aina silloin, jos olet kärsinyt silmätulehduksesta, jotta tulehdus ei pääse uusiutumaan tai leviä terveeseen silmään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos