Viisi tapaa turvata suhteesi

Näillä vinkeillä voit koettaa saada suhteesi kestämään.
Nykyaikana parisuhteet ja avioliitot päätetään entistä helpommin, koska niistä ei ole pidetty huolta ja annettu niille huomiota. Alla on viisi tapaa koettaa turvata oma suhteesi, jotta se ei pääty eroon.
Muista nämä asiat, niin suhteenne kiittää:
1. Arvosta kumppaniasi ja yhteistä elämäänne
Rakkaudesta puhutaan paljon, mutta arvostus on yhtä tärkeää. Jokainen haluaa tuntea olonsa halutuksi ja kiitoksen sanominen kumppanilleen ei koskaan muutu vanhanaikaiseksi. HuffPost kertoo myös tutkimuksesta, johon vastanneista miehistä 48 prosenttia kertoi pettäneensä kumppaniaan emotionaalisen yhteyden katkettua, mikä johtui siitä, etteivät he saaneet arvostustaan kumppaniltaan.
2. Anna kumppanillesi tilaa
Suhteessa oleminen ei ole sama asia kuin olla yhdessä 24/7. Kumppanillasi on ollut omat kiinnostuksen kohteensa ja harrastuksensa ennen suhdettanne ja ne eivät katoa sinun tultua kuvioihin. Anna hänelle siis tilaa ja omaa aikaa puuhata omia juttujaan, ettei hän tunne oloaan tukahdetuksi ja kontrolloiduksi. Koeta myös selvittää, haluaisiko kumppanisi sinun osallistuvan joskus hänen harrastuksiinsa ja pyydä joskus kumppaniasi osallistumaan sinun harrastuksiisi.
3. Vaali yhteistä aikaanne
Tee yhteisestä ajastanne erityistä. Myöhemmin seurananne voi olla jälkikasvua ja yhteinen aika ja sen vaaliminen on entistä tärkeämpää. Vaikka yhteiset puuhanne olisivat vain television katsomista, koeta saada siitä erityinen hetki rakkaasi kanssa.
4. Älä laiminlyö seksielämäänne
Sen sijaan sitä kannattaa jopa koettaa piristää eri tavoin. Kokeilkaa jotain uutta paikkaa tai asentoa. Seksin ei aina tarvitse olla kello 21 jälkeen makuuhuoneessa tapahtuvaa touhua, kun lapset jo nukkuvat. Piristystä voi hankkia myös lelujen tai asusteiden avulla. Ja jos joudutte tyytymään aina vain makuuhuoneeseen, koristelkaa sitä välillä esimerkiksi kukin ja kynttilöin erilaisen tunnelman saamiseksi.
5. Kunnioita puolisoasi
Kunnioita, älä vähättele. Kunnioittaminen kulkee käsi kädessä arvostuksen kanssa. Kysy välillä kumppaniltasi neuvoa asioihin ja kehu häntä sen sijaan, että aina vain kritisoisit häntä tai sanoisit, miten asioita voisi tehdä paremmin. Kehu häntä muiden kuullen ja ole kiltti hänelle julkisesti. Kumppani ei aina ehkä ansaitse sitä, mutta HuffPostin mukaan tällaisen käytöksen lopputulos on sen arvoista.
Lähde: HuffPost
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mitä kulmakarvasi paljastavat sinusta? Testaa, osuuko kuvaus kohdallesi
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!