Viisi hyvää syytä rakastua vanhempaan mieheen

Vanhemmat miehet voivat avata ovia maailmaan, josta et aiemmin tiennyt.
Jossain vaiheessa monet saattavat alkaa ajatella, että ikä on vain numero ja ajatus itseään jopa huomattavasti vanhemman miehen tapailusta tuntuu houkuttelevalta.
Alle on listattu viisi hyvää syytä, miksi vanhempaan mieheen kannattaa rakastua.
1. Voit oppia häneltä asioita
Vanhemmat henkilöt tietävät enemmän. Hän on ehtinyt elää ja kokea asioita enemmän kuin sinä ja voi näin opettaa sinulla asioita ja näyttää puolia maailmasta, jotka olisivat saattaneet jäädä sinun kohdallasi muuten piiloon.
2. Ikäero ei ole aina iso juttu
Tietyssä vaiheessa ikäerolla voi parisuhteessa olla vielä väliä. Esimerkiksi 19-vuotiaan tytön ja 29-vuotiaan miehen suhde voi vaikuttaa oudolta, mutta 29-vuotiaan naisen ja 39-vuotiaan miehen kohdalla ikäerolla ei olekaan enää niin väliä. Psykoterapeutti Tina Tessinan mukaan monet naiset perustavat suhteensa myös emotionaaliseen yhteyteen ulkonäön sijaan.
3. Vanhemmat miehet ovat kypsempiä
Miehet kypsyvät ja aikuistuvat naisia hitaammin, joten vanhempi mies voi olla parempi vaihtoehto kypsälle naiselle kuin omaa ikäluokkaa oleva mies. Vanhempi mies voi olla myös valmis asettumaan aloilleen, toisin kuin naisen kanssa samaa ikäluokkaa oleva mies.
4. Seksi on parempaa
Vanhemmilla miehillä ei ehkä ole nuorten miesten kestävyyttä, mutta heillä on kokemusta senkin edestä.
5. Hänellä on vakiintunut ura
Nuoremmilla miehillä voi uran luominen viedä huommion muilta asioilta ja ammatista riippuen työ voi viedä myös paljon aikaa. Vanhemmalla miehellä on yleensä jo pidempi työhistoria, päivät eivät veny enää niin pitkiksi ja hänellä on aikaa ja kiinnostusta myös perhe-elämää kohtaan eri tavoin kuin uransa alussa olevalla.
Lähde: The Stir
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä