Viisi hyvää syytä rakastua vanhempaan mieheen
Vanhemmat miehet voivat avata ovia maailmaan, josta et aiemmin tiennyt.
Jossain vaiheessa monet saattavat alkaa ajatella, että ikä on vain numero ja ajatus itseään jopa huomattavasti vanhemman miehen tapailusta tuntuu houkuttelevalta.Alle on listattu viisi hyvää syytä, miksi vanhempaan mieheen kannattaa rakastua.
1. Voit oppia häneltä asioita Vanhemmat henkilöt tietävät enemmän. Hän on ehtinyt elää ja kokea asioita enemmän kuin sinä ja voi näin opettaa sinulla asioita ja näyttää puolia maailmasta, jotka olisivat saattaneet jäädä sinun kohdallasi muuten piiloon. 2. Ikäero ei ole aina iso juttu Tietyssä vaiheessa ikäerolla voi parisuhteessa olla vielä väliä. Esimerkiksi 19-vuotiaan tytön ja 29-vuotiaan miehen suhde voi vaikuttaa oudolta, mutta 29-vuotiaan naisen ja 39-vuotiaan miehen kohdalla ikäerolla ei olekaan enää niin väliä. Psykoterapeutti Tina Tessinan mukaan monet naiset perustavat suhteensa myös emotionaaliseen yhteyteen ulkonäön sijaan. 3. Vanhemmat miehet ovat kypsempiä Miehet kypsyvät ja aikuistuvat naisia hitaammin, joten vanhempi mies voi olla parempi vaihtoehto kypsälle naiselle kuin omaa ikäluokkaa oleva mies. Vanhempi mies voi olla myös valmis asettumaan aloilleen, toisin kuin naisen kanssa samaa ikäluokkaa oleva mies. 4. Seksi on parempaa Vanhemmilla miehillä ei ehkä ole nuorten miesten kestävyyttä, mutta heillä on kokemusta senkin edestä. 5. Hänellä on vakiintunut ura Nuoremmilla miehillä voi uran luominen viedä huommion muilta asioilta ja ammatista riippuen työ voi viedä myös paljon aikaa. Vanhemmalla miehellä on yleensä jo pidempi työhistoria, päivät eivät veny enää niin pitkiksi ja hänellä on aikaa ja kiinnostusta myös perhe-elämää kohtaan eri tavoin kuin uransa alussa olevalla. Lähde: The StirLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa