Jos vihaat kahvin hajua, sille löytyy eräs hyvä syy
Monet meistä odottavat heti aamusta, että saavat ihanaa tuoreen kahvin tuoksua nenäänsä.
Kaikille se ei ole mikään hyvä tuoksu, vaan kamala haju. Siinä ei ole mitään kummallista, koska sille löytyy ihan järkevä syykin. Kaikki eivät pidä kahvin mausta, mutta osa voi todellakin vihata jopa sen hajua. Heille tämä haju tuo mieleen negatiivisia ajatuksia.
Kahvin haju voi aiheuttaa joillekin ahdistusta, hermostuneisuutta ja muita epämieluisia tunteita. Se voi johtua siitä, että keho suojaa heitä kahvin haittavaikutuksilta jo hajun perusteella. Kahvihan ei ole mitään kovin terveellistä. Kaikki eivät kärsi kahvin haitoista samalla tavalla. Osalle sen juominen on nautinto ja tuoksukin tekee iloiseksi, mutta ei kaikille.
Joillekin kahvi voi aiheuttaa jopa pahoinvointia, pääkipua, levottomuutta, unettomuutta tai vaikka oksentelua. Ei ihme, jos kärsii jostain näistä kahvin juonnin jälkeen, että jo haju saa voimaan pahoin. Se, miten kahvin juominen ja sen haju koetaan, johtuu perintö- ja ympäristötekijöistä sekä kulttuurista.
Tutkimuksessa on selvitetty sitä, miten geenit vaikuttavat kahviin liittyviin kokemuksiin. Niistä saatiin yllättävä tulos. Heillä, joilla oli makuhermoja, jotka olivat herkempiä kahvin kitkerälle maulle, pyrkivät juomaan sitä enemmän.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- 11 asiaa, joita introvertit eivät voi sietää – ekstrovertille ne ovat aivan tavallisia
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Luuletko, etteivät vieraat huomaa? Nämä 9 asiaa kodissasi pannaan kyllä merkille
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä