Video: Yksisilmäinen Kuli-kissa surffaa omistajiensa kanssa
Kuli viihtyy vedessä ja vaikuttaa uiskentelevankin mielellään.
Yleensä kissat eivät suhtaudu veteen kovin innostuneesti, mutta toisin on yksisilmäisen Kuli-kissan laita. Havaijilla Alexandra Gomezin ja Krista Littletonin kanssa asustava kissa viihtyy vedessä yhtä mielellään kuin omistajansakin.Kuli löydettiin pahoin aliravittuna Honolulun kaduilta ja Gomez ja Littleton adoptoivat sen. Omistajat epäilevät kissansa viihtyvän vedessä monia muita kissoja paremmin, koska sen ollessa pentu, sen vaurioitunutta silmää puhdistettiin ja sitä kylvetettiin säännöllisesti. Kuli pääsee surffaamaan säännöllisesti omistajiensa kanssa ja sillä on myös oma surffilauta ja pelastusliivit. ”Ennen kuin Kuli osasi uida luottavaisesti itse, sillä oli aina pelastusliivi yllä”, Gomez kertoi. ”Kuli käyttää sitä edelleen toisinaan riippuen olosuhteista, mutta olemme varovaisia, ettemme vie sitä veteen, jos on liian tuulista tai vesi on liian rajua”, hän jatkoi.
Kuli on surffannut puolen vuoden ikäisestä lähtien ja selvästi viihtyy vedestä. Jutun yltä voit katsoa Caters TV:n julkaiseman videon sen vesiseikkailuista ja voit seurata sen elämää lisää Instagramissa. Lähde: Pulptastic
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi