Vaniljan haistelu ja viisi muuta outoa asiaa, jotka voivat auttaa sinua laihtumaan

Jälleen esiin on noussut outoja tapoja laihduttaa.
Laihduttamisen perusperiaate on syödä vähemmän ja liikkua enemmän, mutta on olemassa myös laihdutusvinkkejä, jotka voivat kuulostaa oudolta aluksi, mutta niillä on lopulta positiivinen vaikutus kilojen karistamiseen.
Jos et pelkää outojakaan tapoja yrittäessäsi laihtua, kokeile alle listattuja asioita.
1. Älä käytä syömiseen dominoivaa kättäsi
Salaisuus syömisen vähentämiseen voi olla se, että vain syöt eri tavoin. Jos oikea kätesi on dominoivampi ja syöt yleensä sillä, tee muutos ja syö vasemmalla kädelläsi. Become Gorgeous -sivuston mukaan tutkimuksessakin on osoitettu, kuinka osallistujat, jotka söivät dominoimattomalla kädellä, saivat lopulta 30 prosenttia vähemmän kaloreita kontrolliryhmään verrattuna.
2. Syö peilin edessä
Kalorimäärä voi pienentyä myös, jos syöt peilin edessä. Tutkijoiden mukaan runsaskalorista ruokaa syöneet henkilöt, jotka samalla katsoivat itseään, vähensivät ruoan syömistään kolmanneksella.
3. Maksa käteisellä
Tutkijoiden mukaan jopa sillä on vaikutusta, miten maksat ruokaostoksesi. Käteisen käyttäminen voi saada sinut tekemään parempia ruokavalintoja kuin se, jos maksat ostokset kortilla.
4. Pidä tiukkoja vaatteita
Jos syöt löysissä vaatteissa, et välttämättä ole niin tietoinen syömistavoistasi. Jos taas syöt istuvissa vaatteissa, voit lopettaa ylensyönnin aiemmin.
5. Katso vähemmän televisiota
Become Gorgeousin mukaan television sammuttaminen voi auttaa laihdutustavotteiden saavuttamisessa, koska olet todennäköisemmin aktiivisempi, kun et ole nenä kiinni ruudussa. Erään tutkimuksen osallistujat, joita käskettiin katsoa 50 prosenttia vähemmän televisiota kuin kontrolliryhmää, onnistuivat kuluttamaan keskimäärin 119 kaloria enemmän päivittäin.
6. Haistele vaniljaa
Vaniljan tuoksun on osoitettu auttavan makeiden ruokien ja juomien himon vähentämisessä. Sen uskotaan auttavan etenkin suklaahimoihin.
Lähde: Become Gorgeous
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä