Ulkomaille matkustaminen houkuttaa taas – tässä ovat suosikkikohteet
Puolentoista vuoden matkustuspatoumat alkavat pikkuhiljaa purkautua, vaikka koronan aiheuttamat riskit ja vaatimukset askarruttavatkin yhä ihmisiä.
Suomalaisten matkustusinto on alkanut palautua; matkalaukkuja on taas alettu pakata, kun rokotuskattavuus kasvaa ja koronarajoituksen höllenevät. LähiTapiolan korvauspalveluiden asiantuntija Sari Laakson mukaan kotimaan matkailu on edelleen suurinta, mutta suomalaiset ovat alkaneet suunnata matkojaan myös ulkomaille.
”Tämä on näkynyt alkusyksyllä myös matkavakuutuksiin liittyvien kysymysten määrässä, sillä kaikista matkavahinkoihin liittyvistä yhteydenotoista jo jopa 30 prosenttia koskee ulkomaanmatkoja”, hän arvioi.
Suomalaisten katseet on tällä hetkellä käännetty kohti Eurooppaa. LähiTapiolan mukaan perinteiset suosikkikohteet Espanja, Italia, Kreikka, Saksa, Ranska, Viro ja Pohjoismaat pitävät hyvin pintansa.
Suosion taustalla voi olla paitsi lyhyehköt lentomatkat, myös turvallisuushakuisuus.
”Ykköskohteet löytyvät tällä hetkellä Euroopasta, sillä näissä maissa esimerkiksi nopea hoitoon pääsy, kulkuyhteyksien toimivuus ja loman mutkattomuus voidaan nyt kokea paremmiksi kuin kaukomaissa”, Laakso pohtii.
Korona tuonut uusia huolia matkailuun
Matkoilla perinteisesti sattuvia vahinkoja ovat rikkoutuneet puhelimet, erilaiset tapaturmat sekä varkaudet. Näitä klassisia matkavahinkoja korona ei ole muuttanut käytännössä lainkaan, mutta sen sijaan korona on tuonut matkailuun uudenlaisia huolia.
LähiTapiolan mukaan isoimmat riskit ovat kuitenkin vältettävissä. Laakso sanoo, että matkanteon helpottamiseksi matkustajalla kannattaa olla molemmat koronarokotteet otettuina ja rokotustodistus on syytä pitää mukana.
”Joissain maissa voi vielä olla maan koronatilanteen vuoksi haasteita hoidon saamisessa, jos matkatapaturma tai -sairaus pääsee yllättämään. On esimerkiksi mahdollista, että maa vaatii matkustajalta matkavakuutustodistuksen, josta käy ilmi, että vakuutus kattaa koronasta aiheutuvia hoitokuluja”, hän kertoo.
”Lisäksi on hyvä huomata, että koronan aiheuttamat rajoitteet hoidon saamisessa ja kulkuyhteyksien toimivuudessa ovat aina maakohtaisia”, Laakso muistuttaa.
Matkalle lähtiessä on hyvä suojata itsensä matkavakuutuksella. Matkavakuutuksen antama turva on voimassa ehtojen mukaisesti niin ulkomaan- kuin kotimaanmatkoilla, joten se kannattaa pitää voimassa, vaikkei ulkomaanmatkaa juuri nyt olisikaan näköpiirissä.
Alla vielä seikkoja, jotka kannattaa ottaa huomioon ennen matkalle lähtöä
- Mikäli suinkin mahdollista, huolehdi kattavan koronarokotussarjan ottaminen hyvissä ajoin ennen matkaa
- Selvitä kohdemaan vallitsevat koronarajoitukset. Löydät jatkuvasti päivittyvät maakohtaiset tiedot Ulkoministeriön verkkosivuilta.
- Käy läpi matkavakuutusturvasi ja tarvittaessa selvitä sen kattavuus vakuutusyhtiöltäsi.
- Jos sinulla on jokin lääkitys, varaa tarvitsemiasi lääkkeitä riittävä määrä mukaan matkalle. Ota mukaan myös lääkkeiden reseptit varmuuden vuoksi.
- Mieti matkasi ilmastovaikutuksia – voitko esimerkiksi kompensoida päästöjä lentoyhtiön kautta tai valita vähäpäästöisempiä matkustusmuotoja? Kerroimme aiemmin neuvoja, miten matkustat vastuullisemmin.
Ajankohtaista tietoa ulkomaille matkustamisesta löydät muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta sekä Ulkoministeriön verkkosivuilta.
LUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi