Tutkimus vahvistaa sen, minkä monet jo tietävät: Oluen juominen tekee onnelliseksi
Vaikutus johtuu oluessa olevasta ainesosasta, joka toimii dopamiinin lailla.
Uusi tutkimus on tuonut hyviä uutisia kaikille oluen ystäville – ja samalla vahvistanut seikan, jonka jo monet tietävät: oluen juominen tekee onnelliseksi.
Brittilehti Metron mukaan tutkjat analysoivat 13 000 elintarviketta tarkoituksena selvittää, mitkä niistä parhaiten stimuloivat aivojen palkitsemiskeskusta. Listan kärkipaikan nappasi olut.
Syy oluen vaikutukseen on hordatiinissa, joka on ohrassa ja oluessa luonnostaan esiintyvä yhdiste ja sillä on mielialaa kohentavia vaikutuksia. Metron mukaan hordatiini reagoi samalla tavalla kuin dopamiini, kun se on tekemisissä D2-reseptorin kanssa aivoissa, mutta sen positiivinen vaikutus voi olla jopa pitkäkestoisempi kuin dopamiinilla.
Tutkijoiden mukaan tämä tuntemus voi olla syy siihen, miksi ihmisillä on usein vaikeuksia tietää, milloin ovat juoneet riittävästi tai lopettaa juominen. Metron mukaan tätä kutsutaan hedoniseksi näläksi ja se johtuu siitä, että ihmiset jatkuvasti jahtaavat oluesta saatavaa hyvää oloa.
Vaikka oluen juominen tutkimuksen mukaan tekee onnelliseksi, on kuitenkin syytä muistaa, että alkoholilla on myös negatiiviset vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin. Siksi on tärkeää muistaa kohtuus oluen nauttimisessa.
Tutkimus julkaistiin Scientific Reportsissa ja voit lukea siitä lisää täällä.
Lähde: Metro
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Miehet kertovat, millaiset vaatteet saavat heidän päänsä pyörälle
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan