Tatuointien yllättävä hyöty: Useiden tatuointien ottaminen voi tehdä hyvää vastustuskyvylle

Useat tatuoinnit voivat vahvistaa immuunijärjestelmää, kun taas vain yhden tatuoinnin ottaminen voi alentaa vastustuskykyä.
Tatuointien suosio on noussut parin viime vuosikymmenen aikana suuresti, ja tatuoinneista innostuneille onkin luvassa nyt hyviä uutisia. Tutkimuksen mukaan useiden tatuointien ottaminen voi vahvistaa immuunivasteita ja auttaa pitämään yleiset tulehdukset ja pöpöt loitolla.
Alabaman yliopiston tutkimuksen mukaan yhden tatuoinnin ottaminen ei vielä auta, sillä se voi hetkellisesti laskea vastustuskykyä flunssan kaltaisille tartunnoille. Tutkimusta tehnyt tohtori Christopher Lynn yhtäläistikin tatuointien ottamisen treenaamiseen: ensimmäinen kerta sattuu, mutta jos päätät jatkaa, vahvistut ja arkuus poistuu.
”Stressivasteen jälkeen keho palaa takaisin tasapainoon”, Lynn kertoi.
”Jos kuitenkin jatkat kehosi rasittamista uudelleen ja uudelleen, keho ei palaa enää samaan pisteeseen, vaan sen sijaan säätää sisäisiä asetusarvojaan ja nousee korkeammalle”, hän lisäsi.
Tatuoitujen sylkinäytteet tutkittiin
Tutkimusta varten Lynn tutkijaryhmineen lähestyi vapaaehtoisia tatuointiliikkeissä Alabaman Leedsissä ja Tuscaloosassa. Heiltä kysyttiin heidän tatuointiensa määrää ja kuinka kauan niiden tekemisessä oli kestänyt.
Osallistujilta otettiin sylkinäytteet ennen tatuoinnin ottamista sekä sen jälkeen. Näytteistä analysoitiin stressihormoni kortisolin tasot sekä tasot hengitysteiden ja ruuansulatuskanavan limakalvojen pinnalta löytyvästä immunoglobuliini A (IgA) -vasta-aineesta, jota Lynn kuvaili etupuolustuslinjaksi muun muassa flunssaa vastaan.
Näytteiden analysoinnilla selvisi, että IgA-tasot laskivat merkittävästi niillä vapaaehtoisilla, jotka ottivat ensimmäisen tatuointinsa, koska kokemuksesta aiheutunut stressi vapautti kortisolia, joka tukahdutti IgA:ta. IgA:n lasku oli pienempi heillä, jotka olivat ottaneet tatuointeja useammin.
Lynnin mukaan keho lähettää immunologisia aineita uuden tatuoinnin tekokohtaan siltä varalta, että niitä tarvitaan tulehduksen taltuttamiseen. Useita tatuoimiskertoja kokenut keho toistuvasti nostaa kynnystä immunologisen vasteen laukaisemiseksi tottuen stressiin ajan myötä.
Tatuointeja ei kuitenkaan kannata mennä ottamaan vain sen takia, että flunssa pysyisi loitolla. Jos taas todella haluat ottaa tatuointeja, älä mene sairaana tatuoitavaksi – kortisolivaste voi sekoittaa toipumistasi.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Human Biology -journalissa. Voit lukea siitä lisää täältä.
Lähde: Medical Daily
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä