Tutkimus: Runsas istuminen kytköksissä syöpään
Paljon istuvat ihmiset alttiimpia sairastumaan syöpään.
Runsaasta istumisesta voi olla haittaa, kertoo Newser. Tutkimus on yhdistänyt istumisen kahteen erilaiseen syöpään. Tutkimuksen mukaan jokainen kahden tunnin lisäys istumiseen pöydän ääressä tai sohvalla johti 8 prosenttia korkeampaan riskiin sairastua paksusuolen syöpään. Naisilla riski kohdunrungon syöpään kasvoi 10 prosenttia. Tutkijat perehtyivät 43 aiempaan tutkimukseen, joihin oli osallistunut 4 miljoona ihmistä. Newserin mukaan yksi tutkijoista kommentoi, että yksi vakuuttavimmista ominaisuuksista oli se, että tulokset olivat johdonmukaiset kaikissa tutkimuksissa ja paljon vaihtuvuutta ei ollut. Paljon istuvien kannattaakin esimerkiksi työpäiviensä aikana ottaa taukoja istumisesta ja esimerkiksi siirtyä eri kerroksiin hissin sijaan portaita pitkin ja kollegoille lähetettyjen sähköpostien sijaan käydä kasvokkain juttelemassa, jos se on mahdollista. Tutkimuksen kirjoittaja suosittelee myös Newserin mukaan polkemaan pyörällä töihin tai ujuttamaan työpäivään kävelyn lounasaikaan. Lähde: NewserLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa