Tutkimus: Pidempi mies saa naisen onnellisemmaksi

Suuren pituuseron omaavat parit ovat onnellisempia, mutta pituuden vaikutus haihtuu ajan myötä.
Jos sinun ja kumppanisi välillä on suuri pituusero, tuo tämä tutkimus tuloksineen sinulle hyviä uutisia. Tutkijoiden mukaan mitä suurempi pituusero parilla on, sitä onnellisempi heidän suhteensa on – ainakin naisten osalta.
”Vaikka on pitkään tiedetty, että naiset suosivat pitkiä miehiä kumppaniksi evoluutioon liittyvistä syistä, ei yksikään tutkimus ole selvittänyt, saako pidempi mies naisen onnellisemmaksi”, tutkija Kitae Sohn sanoi.
Tutkimus onkin nyt paikannut tätä puutetta. Etelä-Koreassa sijaitsevan Konkukin yliopiston tutkijat analysoivat tutkimuksessaan tietoja 7 850 naiselta, mitkä kerättiin pitkäaikaisen väestökyselyn avulla.
Analysoinnista selvisi, että paljon pidempi mies saa vaimon onnellisemmaksi.
”Suurempi pituusero parin välillä oli positiivisesti yhteydessä vaimon onnellisuuteen”, Kitae kertoi.
Tutkijan mukaan syitä on monia.
”Yksi on pituuden itseisarvo; eli naiset yksinkertaisesti pitävät pitkistä miehistä, vaikka eivät osaa sanoa syytä”, hän kirjoittaa Personality and Individual Differences -journalissa julkaistussa tutkimuksessa.
Kitaen mukaan pitkiä miehiä suosivat naiset ovat sen johdosta myös hedelmällisempiä.
Suuremman pituuseron vaikutus onnellisuuteen ei kestä kuitenkaan ikuisesti; se kestää tutkimuksen mukaan 18 vuotta.
”Naiset kehittyivät suosimaan pitkiä miehiä, koska heidät miellettiin vahvemmiksi ja luonnollisesti he ovat onnellisia saadessaan sen, mitä haluavat”, Kitae sanoi.
”Mutta kuten muidenkin haluttujen asioiden kohdalla, siitä saatu mielihyvä haihtuu. Se, mikä oli yllättävää, on kuinka sen täydelliseen haihtumiseen meni 18 vuotta”, tutkija lisäsi.
Kitae kuitenkin totesi, että parisuhteen kahden ensimmäisen vuosikymmenen ajan miehen pituudella on voimakas vaikutus.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?