Tutkimus paljastaa: Tämä määrä aiempia seksikumppaneita tekee sinusta muiden silmissä haluttavan kumppanin
Kuinka monen kanssa olet ollut petipuuhissa? Tämä voi olla tärkeä kysymys kumppania valitessa.
Monen suhteen alussa esitetään toiselle kysymys, johon vastaaminen saattaa olla monelle kylmäävä kokemus: ”Kuinka monen henkilön kanssa olet ollut sängyssä?”
On turha edes odottaa, että tähän vastattaisiin aina rehellisesti. Varsinkin naisilla saattaa esiintyä painetta kertoa todellisuutta selvästi pienempi luku. Totuus nimittäin on, että seksikumppanien lukumäärä voi vaikuttaa siihen, kuinka houkutteleva sinä olet kumppanina toisten silmissä.
Nyt aiheesta on tehty Briteissä tutkimus, jossa tutkittiin, tekeekö aikaisempien seksikumppanien määrä sinusta toisen silmissä viehättävän, vai epäviehättävän.
Mikä sitten on maaginen luku? Houkuttelevalla kumppanilla pitäisi olla jonkin verran seksuaalista kokemusta ennen suhdetta, mutta ei kuitenkaan liikaa. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista kertoi, että kaikkein houkuttelevimmaksi kumppanin teki, jos hänellä on ennen suhdetta ollut 2–3 seksikumppania.
Jos kumppaneita oli enemmän, tuli kumppanista nopeasti vähemmän houkutteleva. Jos aiempien seksikumppanien määrä oli enemmän kuin 15, kiinnostus laski todella voimakkaasti.
Mielenkiintoista on myös, että tutkimukseen osallistujien omat seksikumppanien määrät ylittivät selkeästi ”ideaalit” luvut, sillä miesten keskimääräinen seksikumppanien määrä oli 8,4 ja naisten puolestaan 5,81.
Mitä mieltä sinä olet näistä luvuista? Kuulostaako 2–3 aiempaa seksikumppania sinusta paljolta vai vähältä?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Dainis Graveris, Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos