Tutkimus: ”Me olemme luotuja toisillemme” -ajatusmaailma ei hyvästä parisuhteelle

Kyseinen ajatusmaailma voi tehdä hallaa parisuhteelle.
Jos ajattelet, että kumppanisi kanssa kuulutte yhteen, voi se ennustaa huonoa suhteellenne. Näin kävi ilmi Journal of Experimental Social Psychology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.
Women’s Healthin mukaan tutkijat halusivat selvittää, miten erilaiset asenteet rakkautta kohtaan voivat vaikuttaa tyytyväisyyteen parisuhteen suhteen. Tutkimusta tehtiin 73 pitkässä parisuhteessa olevan ihmisen avulla.
Tutkijat lähtivät liikkeelle oletuksesta, että on olemassa kaksi tyypillistä tapaa ajatella rakkaudesta: joko pari on kuin toisilleen tarkoitetut, kuin sielunkumppanit tai rakkaus onkin kuin matka, jossa on ylä- ja alamäet, joista ottaa opikseen.
Osallistujia valmisteltiin ajattelemaan rakkaudesta jommalla kummalla tavalla, minkä jälkeen tutkijat analysoivat, miten se vaikutti heidän parisuhdetyytyväisyyteen.
Osa osallistujista altistettiin lauseille kuten ”olemme yhtä”, ”minun parempi puoliskoni” tai ”luotuja toisilleen” ja toinen osa lauseille kuten ”olemme kulkeneet yhdessä”, ”pitkä polku” tai ”katso, kuinka pitkälle olemme päässeet”. Tämän jälkeen osallistujia pyydettiin muistelemaan parisuhteessaan tapahtuneita konflikteja.
Women’s Healthin mukaan ne osallistujat, joita oli valmisteltu ajattelemaan kuin luotuja toisilleen -tavalla, olivat vähemmän tyytyväisiä parisuhteeseensa konflikteja muistellessaan kuin he, joita oli altistettu rakkaus on matka -ajatusmaailmalle.
Tutkimus toistettiin, mutta tällä kertaa lauseiden sijaan osallistujia valmisteltiin vastaavin kuvin ja lopputulos oli sama: rakkautta täydellisenä ykseytenä ajattelevat olivat vähemmän tyytyväisiä parisuhteeseensa.
Tutkijoiden mukaan siinä, että henkilö ajattelee olevansa kumppaninsa kanssa kuin luotuja toisilleen, voi jokainen erimielisyys tai riita osoittaa sen vääräksi. Se voi saada peräti ajattelemaan, että onkohan ’Se Oikea’ sittenkin vielä tuolla jossain.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?