Tutkimus: Lapsia haluavien naisten kannattaa hankkia itselleen nuori mies
Tutkimuksen mukaan perheen perustamista suunnittelevan naisen kannattaa hankkia itselleen nuori mies, kertoo Telegraph.
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 20 000 hedelmällisyyshoitosykliä ja havaittiin, että nuoren miehen kanssa seurustelevat naiset tulivat raskaaksi paljon todennäköisemmin kuin ne, joiden kumppani oli samanikäinen tai vanhempi. Asiantuntijoiden mukaan nuorten miesten sperma vaikutti virkistävän vanhempien naisten munasoluja. Jo pitkään on tiedetty, että naisten hedelmällisyys heikkenee iän myötä, mutta miesten kohdalla tilanne ei ole ollut yhtä selvä. Esimerkiksi Charlie Chaplin tuli isäksi vielä 73-vuotiaana, Robert de Niro ja Pablo Picasso 68-vuotiaina ja Clint Eastwood 67-vuotiaana. Harvardin lääketieteellisen yliopiston tutkimuksessa selvisi, että 35-40-vuotiaat naiset tulivat raskaaksi paljon todennäköisemmin, jos tuleva isä oli iältään alle 30-vuotias. Jos naisen kumppani oli nuori, onnistuneen raskauden todennäköisyys oli 70 prosenttia, kun taas samanikäisen kumppanin kanssa se oli vain 54 prosenttia. Lisäksi alle 30-vuotiailla naisilla, joiden kumppani oli 40-42-vuotias, raskauden todennäköisyys oli 46 prosenttia alhaisempi kuin niillä, joiden kumppani oli iältään 30-35-vuotias. Lähde: TelegraphLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- 20-vuotias vs. 30-vuotias – näin ajattelu ja elämä muuttuvat
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Kestävän avioliiton salaisuus: tehkää nämä 7 asiaa joka vuosi
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Yksi asia voi lisätä uskottomuuden todennäköisyyttä – tätä kannattaa seurata
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen