Tutkimus: Kumppanistaan taloudellisesti riippuvaiset alttiimpia uskottomuuteen
Kuva: Fotolia
Tutkimus selvitti perheen elättäjien pettävän kumppaneitaan epätodennäköisemmin kuin kumppanistaan taloudellisesti riippuvaiset.
American Sociological Review julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan kumppanistaan taloudellisesti riippuvaiset pettävät todennäköisemmin. Miehillä todennäköisyys on kuitenkin kolme kertaa naisia suurempi, 15 prosenttia. Taloudellisesti täysin kumpanistaan riippuvaiset naiset pettävät 5,2 prosentin todennäköisyydellä verrattuna 3,4 prosenttiin niistä naisista, jotka tienaavat saman verran kumppaninsa kanssa. Täysin perhettään elättävät naiset taas pettävät 1,5 prosentin todennäköisyydellä. Tutkimuksen mukaan miehet ovat epätodennäköisemmin (2,9%) pettämässä kumppaniaan, kun he tienaavat 70 prosenttia parin yhdistetyistä tuloista. Uskottomuus lisääntyy tästä eteenpäin ja perhettään elättävillä miehillä todennäköisyys pettää on 4 prosenttia. ”Nämä miehet ovat täysin tietoisia siitä, että kumppaninsa ovat täysin riippuvaisia heistä ja voivat ajatella, että tämän johdosta kumppani ei jätä häntä, vaikka hän pettäisi”, tutkimusta tehnyt professori Christin Munsch sanoi. Tutkimuksessa käytettiin tietoja yhdysvaltalaisesta National Longitudinal Survey of Youth -tutkimuksesta vuosilta 2001-2011. Tulokset perustuvat 2 757 18-32-vuotiaisiin heteroihin, jotka olivat olleet saman kumppanin kanssa yli vuoden. Lähde: NewserLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Tuntuuko joskus, ettei kukaan rakasta sinua? Nämä 9 merkkiä kertovat toista
- Onko seksille vaikea löytää aikaa lasten myötä? Näillä 5 keinolla sitä löytyy
- Hyvää tarkoittava teko voi heikentää lapsen itsetuntoa valitettavan paljon – älä sorru näihin
- Patjasi kerää kesällä hikeä ja likaa enemmän kuin uskot – näin puhdistat sen helposti
- Näistä asioista moni nainen toivoisi voivansa puhua avoimemmin miehelleen
- Löytyykö kotoasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Älä heitä niitä roskiin ennen kuin näet tämän
- Uskotko sinäkin näihin myytteihin? Lääkäri kumoaa sitkeimmät aurinkoon liittyvät uskomukset
- 10 hyvää syytä hankkia lapsia vasta vanhemmalla iällä – harva puhuu näistä ääneen
- Silmätkin voivat palaa auringossa – lääkäri kehottaa reagoimaan näihin oireisiin
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä