Tutkimus: Jazzin kuuntelu auttaa nauttimaan ruoasta enemmän
Syömisen taustalla soiva musiikki voi vaikuttaa kykyyn nauttia ruoasta.
Appetite-lehdessä julkaistiin tutkimus syömisen aikana kuunneltavan musiikin vaikutuksesta ruoasta nauttimiseen. Tutkimusta varten tutkijat antoivat osallistujille joko suklaata tai punaista paprikaa syötäväksi, ja laittoivat heidät kuuntelemaan samalla neljää erilaista musiikkia neljän eri testisession aikana. Osallistujat söivät ja kuuntelivat samalla jazzia, hip-hoppia, klassista ja rockia. Neljä syöntikerran jälkeen tutkijat pyysivät osallistujia arvioimaan, kuinka paljon he pitivät syömästään ruoasta. Suklaa edusti tutkimuksessa emotionaalista ruokaa. eli ruokaa, jota ihmiset syövät piristääkseen itseään, ja paprikat vastaavasti epäemotionaalista ruokaa. Tuloksista selvisi, että musiikilla ei ollut vaikutusta paprikoiden makuun, mutta suklaata syöneet kertoivat pitäneensä siitä enemmän kuunnellessaan jazzia ja vähiten kuunnellessaan hip-hoppia. Tutkijat väittävät, että lopputuloksen syy löytyy korvien välistä. Jazzilla on yleensä tyynnyttävä ja rauhallinen vaikutus ja se voi saada mietteliääksi, mutta hip-hop sen sijaan on enemmän aggressiivista, joten sen vaikutus on enemmän päinvastainen. Ero vaikuttaa syömiseen, koska kun on mietteliäs ja tyytyväinen, on silloin enemmän tietoinen asioista kuin silloin, kun tuntee olonsa aggressiivisemmaksi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jazzin soidessa todennäköisemmin arvostaa enemmän ruokaa ja nautiskelee sen mausta enemmän. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Yksi lapsuudessa opittu asia vaikuttaa siihen, miksi miehet itkevät harvemmin
- 10 ruokaa, joita jokaisen naisen kannattaisi syödä enemmän
- Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 7 asiaa muuttuvat
- Kukkien määrällä ja värillä on merkitys – näin ne tulkitaan
- Muistatko nämä 9 lelua? Ysärin lapsille nämä olivat must-have
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Muistatko nämä 9 lelua? Ysärin lapsille nämä olivat must-have
- Kukkien määrällä ja värillä on merkitys – näin ne tulkitaan
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- 10 ruokaa, joita jokaisen naisen kannattaisi syödä enemmän
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä