Tutkimuksen mukaan kaksikielisyys vaikuttaa aivojen toimintaan suotuisasti
Puhutko kahta kieltä? Jos puhut, saattavat aivosi pysyä terveempänä kuin jos osaisit puhua vain omaa äidinkieltäsi.
Tästä tutkijoiden päätelmästä kerrotaan Unilad -sivustolla, joten on ehkä aika kaivaa ne kouluaikaiset espanjakieliset kirjat esiin. Mutta meistä suomalaisistahan aika moni puhuu hyvin myös englantia ja moni ruotsia, joten ovatko aivomme hyvässä kunnossa?
Kahta kieltä puhuminen auttaa aivojen ikääntymisprosessissa. Tutkimuksessa todettiin, että ikääntyneillä ihmisillä, jotka puhuivat kahta kieltä, kehittyi Alzheimerin tauti 4–5 vuotta myöhemmin kuin yksikielisillä ihmisillä. Tässä mukana oleva tutkija selittää tämän myös siten, että mitä enemmän tätä toista kieltä käyttää, sitä paremmin aivot toimivat.
Alzheimerin taudille ei ole kuitenkaan edelleenkään löytynyt parannuskeinoa, eikä sitäkään tiedetä, että miten sen syntymisen voisi estää. Kaksikielisyyden ei siksi voi todeta olevan keinona sen estämiselle. Mutta se voi auttaa aivoja toimimaan normaalisti, vaikka tämä tauti olisi jo iskenyt. Sen kerrotaan olevan vähän sama asia, kuin loukkaantunut urheilija, joka pääsee ylittämään maalilinjan loukkaantumisesta huolimatta.
Tutkijan mukaan vaikutus näkyy sitä paremmin, mitä aiemmin toista kieltä on alkanut puhumaan. Kaksikielisyys ei näytä hyvältä vain paperilla, vaan sillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Nyt opiskelemaan toista kieltä, jos osaat puhua vain äidinkieltäsi. Se nimittäin tekee aivoillesi hyvää. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko sillä mitään vaikutusta, jos puhuukin useampaa kuin kahta kieltä.
Lähde: Unilad
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?