Pitkässä parisuhteessa voi tulla aika, kun suhde kyllästyttää, mutta onneksi tilanteen voi pelastaa.

Oli aika, kun kumppanisi kanssa keskustelitte yömyöhään mielenkiintoisista asioista, aikaa kului ja yllättäen huomaatkin suhteen tuntuvan tylsältä. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen, sillä tätä tapahtuu muillekin.

”Usein saan kuulla nuorilta pareilta muutama vuosi häiden jälkeen, että he tuntevat olonsa hieman tylsistyneeksi ja se on tavallaan pettymys”, The Breakup Biblen kirjoittanut lisensoitu kliininen sosiaalityöntekijä Rachel A. Sussman sanoi Women’s Healthille.

”Treffailun innostus on mennyt ohi, rakastumisen aiheuttama innostus on mennyt ohi, sama kihlautumisen ja häiden suhteen ja sitten se väljähtyy”, hän lisäsi.

Jos parisuhteesi saa sinut haukottelemaan, voi tilanteen kuitenkin pelastaa ilman, että suhde päättyy. Lue alta, mitä kyllästyminen tarkoittaa ja mitä sille voi tehdä.

Näin käännät tilanteen ympäri:

1. Lakkaa huolehtimasta

Women’s Healthin mukaan jos olet ollut kumppanisi kanssa jo jonkin aikaa, tylsistyminen jossain vaiheessa on väistämätöntä. Sussmanin mukaan aivot ovat ohjelmoitu etsimään uusinta, jännittävintä asiaa. Samaan vanhaan kyllästyy elämän jokaisella osa-alueella töistä kuntoilutapoihin ja sitä tapahtuu myös parisuhteissa.

”Odota sen tapahtuvan, huomaa se ja koeta tehdä muutos”, Sussman neuvoi.

Aina on vaihtoehtona erota ja siirtyä suhteesta toiseen, päättäen yksi suhde aina, kun tylsistymisen tunteita alkaa ilmetä. Mutta jos arvostat kumppaniasi ja haluat saada suhteen toimimaan, etene kahteen seuraavaan vaiheeseen.

2. Selvitä pohjimmainen syy

Ensin Women’s Healthin mukaan on syytä selvittää, onko kyse vain tylsyydestä vai jostain suuremmasta. Vaikka tylsistyminen on yleistä, voi se viitata piileviin ongelmiin. Sussman suosittelee kysymään seuraavat kysymykset vahinkojen arvioimiseksi: Vieläkö harrastatte seksiä? Kyseenalaistatko sen, tunnetko vetoa kumppaniisi vai et? Oletko samalla sivulla kumppanisi kanssa perheen ja ystävyyssuhteiden kohdalla? Riitelettekö rahasta tai työn ja vapaa-ajan tasapainosta? Kyseenalaistatko sen, onko teillä mitään yhteistä? Tunnetko teidän kasvavan erilleen? Jos vastaus mihinkään näistä on kyllä, sitten sinulla on käsissäsi jotain unettavaa enemmän.

Jos tunnet olosi hieman levottomaksi, kysy itseltäsi, tunnetko olevasi hukassa myös muilla elämän osa-alueilla.

”Sinulla täytyy olla tasapainoa. Parisuhteet eivät voi olla kaikki, mitä sinulla on”, Sussman sanoi.

”Varmista, että tunnet olosi stimuloiduksi työssäsi, ystävyyssuhteissasi ja parisuhteessasi. Jos haluat elää stimuloivaa ja jännittävää elämää, se on jokaisen ihmisen oma vastuu”, Sussman jatkoi.

Jos tunnet muiden elämän osa-alueiden olevan kohdallaan, on aika käydä rehellinen keskustelu kumppanisi kanssa siitä, mitä voitte tehdä kaiken piristämiseksi.

3. Tee suunnitelma

Tämä on Women’s Healthin mukaan se hauska osuus. Sussman antoi esimerkin hänen omasta elämästään, miten hän ja hänen miehensä ratkaisivat suhteen tylsyyden suunnittelemalla matkan yhdessä.

”Suunnittelimme matkan Italiaan ja tämän lisäksi päätimme opiskella maan kieltä kaikki kuusi kuukautta ennen matkaa.”, hän kertoi.

”Opiskelimme yhdessä, teimme testejä toisillemme, teimme italialaista ruokaa viikonloppuisin. Kun pääsimme matkalle, se oli niin parempi sen ansiosta”, Sussman sanoi.

Women’s Healthin mukaan kannattaa koettaa selvittää tarkalleen, mikä osa suhteessa tuntuu tylsältä. Onko se keskustelujen hiipuminen? Käykää museossa tai lukekaa kirja yhdessä, jotta puhe alkaisi taas soljua. Onko seksielämästä tullut rutiinia? Muuttakaa tilannetta hauskalla tavalla. Ei yhteisiä harrastuksia? Kokeilkaa jotain uutta, joka voisi kiinnostaa kumpaakin. Olipa kyse mistä tahansa, ratkaisu on poistua tavanomaisesta ja sekoittaa pakkaa.

Ennen kaikkea älä ole ankara itsellesi, sillä tätä tapahtuu. Käytä sitä sen sijaan tilaisuutena pitää hauskaa ja oppia uutta.

Onko sinun parisuhteessasi ollut tylsiä kausia? Miten niistä on selvitty? Kerro kokemuksistasi kommenteissa!

Lähde: Women’s Health

Kommentit

Kommenttia