Tiesitkö? Tämä on paras aika nukkua päiväunet
Tehokkaiden päiväunien ottaminen on epäilemättä taitolaji.
Kaikille meistä ei ole helppoa nukahtaa puoleksi tunniksi keskellä päivää, mutta tutkimusten mukaan lyhyistä päiväunista on hyötyä terveydelle, tuotteliaisuudelle sekä aivojen toiminnalle. Tietty aika päivästä on kuitenkin kaikesta paras ajankohta päikkäreiden nukkumiselle, ja se on kello kolme päivällä, kertoo The Independent.
Syy tähän löytyy vuorokausirytmistämme, joka hidastuu kello kolmen aikoihin. Lisäksi monet ihmiset tuntevat itsensä väsyneeksi tai huomaavat vaikeuksia keskittymisessä lounaan jälkeen, joten kello kolme on mainio hetki torkahtaa.
Älä nuku liian pitkään
Jos otat päiväunet, tähtää 20-30 minuutin torkkuihin. Jos nukut pidempään, saatat saavuttaa syvän unen, mikä taas tekee olosi tokkuraiseksi jopa tunniksi heräämisen jälkeen.
Kannattaa myös varoa liian pitkiä päikkäreitä, vaikka olisi nukkunut edeltävän yön huonosti. Liian pitkään nukkuminen saattaa nimittäin häiritä untasi seuraavana yönä.
Päiväunista on monia hyötyjä
Tutkimuksissa on havaittu, että lyhyet päiväunet auttavat ihmisiä olemaan valppaampia, luovempia, heidän muistinsa toimii paremmin ja he myös oppivat tehokkaammin. Lisäksi virheiden ja vahinkojen määrä vähenee.
Mutta jos et työskentele yritykselle, joka rohkaisee ottamaan päivätorkut, saatat joutua hieman suostuttelemaan pomoasi sallimaan sinulle päiväunet niiden hyvien vaikutusten takia.
Lähde: The Independent
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?

- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?