Tiesitkö? Näin varmistat, että lemmikki matkustaa autossa turvallisesti
Harva lähtisi autoon ilman turvavyötä, mutta lemmikin kuljettamisessa moni ottaa riskejä.
Vain kolmasosa koiran tai kissan omistajista kiinnittää lemmikkinsä aina asianmukaisesti autossa, ilmenee Ifin etäeläinlääkärikumppani FirstVetin teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyn mukaan noin viidennes ei kiinnitä lemmikkiään autoillessa koskaan ja loput tekee sen vaihtelevasti.
”Lemmikin turvallisesta kuljettamisesta laistetaan todennäköisesti etenkin lyhyellä ja tutulla matkalla tai ajettaessa matalaa nopeutta. Matalassakin nopeudessa törmäys voi kuitenkin johtaa kiinnittämättömän lemmikin loukkaantumiseen tai matkustuspelkoon”, Ifin eläinlääkäri ja eläinvakuutusten tuotepäällikkö Heidi Elomaa huomauttaa.
Ifn mukaan kovemmissa maantienopeuksissa kiinnittämätön lemmikki tai sen häkki voi aiheuttaa kaikille autossa matkustaville hengenvaarallisen tilanteen. Elomaa sanoo, että riski on verrattavissa siihen, että autossa matkustaisi ihminen ilman turvavyötä.
”Esimerkiksi 80 kilometrin tuntivauhdissa tapahtuvassa törmäyksessä 20 kiloa painava koira muuttuu yli 500-kiloisen hirven painoiseksi, kun se sinkoutuu etulasiin”, hän kertoo.
Alla oleva kuva havainnollistaa, millaista massaa erikokoisten lemmikkien paino vastaa äkkipysähdyksessä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Matkustuspelko voi syntyä helposti ja siitä on hyvin vaikea päästä eroon
Ifin mukaan vaikka selvittäisiin ilman loukkaantumista, voi irrallaan tai kiinnittämättömässä kuljetushäkissä matkustavan lemmikin paiskautuminen esimerkiksi äkkijarrutuksessa aiheuttaa eläimelle traumaattisen kokemuksen. Lemmikin matkustuspelko on nykyään yleinen syy olla yhteydessä eläinlääkäriin.
”Matkustuspelko syntyy valitettavan helposti jo yhdestä epäonnistuneesta autoilukokemuksesta ja hankaloittaa sen jälkeen koko perheen elämää ja liikkumista”, FirstVetin vastaava eläinlääkäri ja maajohtaja Maiju Tamminen kertoo.
Tammisen mukaan pelosta eroon pääseminen on usein hyvin vaikeaa ja edellyttää vähintään pitkällistä käytösterapiaa. Käytöshäiriönä matkustuspelko ei kuulu myöskään koira- tai kissavakuutuksen piiriin.
Kyselytutkimuksesta selviää, että suomalaisten yleisin tapa kuljettaa lemmikkiä oli häkissä auton etu- tai takaistuimella. Sopivin kuljetustapa riippuu sekä omasta lemmikistä että auton tilavuudesta, painottavat asiantuntijat.
”Koiran voi sen koosta riippuen joko kiinnittää tukevilla valjailla takaistuimelle tai se voi matkustaa kuljetushäkissä, joka sijoitetaan tavaratilaan tai turvavöihin kiinnitettynä takaistuimelle. Kissalle luontevin tapa matkustaa on kuljetushäkki tai vahvarakenteinen koppa, joka sekin täytyy muistaa kiinnittää kunnolla”, Tamminen sanoo.
Vinkit lemmikin kanssa autoiluun
- Opeta lemmikki matkustamiseen pienestä pitäen: useimmiten myös matkapahoinvoinnista kärsivät eläimet, joita ei ole säännöllisesti totutettu autoiluun.
- Kissa voi tarvita erityistä motivointia: Tee kuljetuskopasta jo pentuna yksi sen turvallisista pesäpaikoista. Hyödynnä koppaan houkuttelussa herkkupaloja tai muita kissalle mieluisia asioita.
- Valitse suoraan kuljetustapa, joka sopii eläimelle myös sen kasvettua täysikokoiseksi. Esimerkiksi koiran on vaikea ymmärtää, että se saa pentuna olla matkustamossa, mutta siirretään isommaksi kasvettuaan tavaratilaan.
- Huomioi matkustusmukavuus etenkin pitkillä matkoilla: Lemmikin pitäisi pystyä sekä istumaan että makaamaan. Pidä myös riittävästi jaloittelutaukoja.
- Muista, että koiraa tai kissaa ei saa koskaan sijoittaa umpinaiseen tavaratilaan, vaan matkustamosta pitää olla vähintään näköyhteys tavaratilaan.
FirstVetin teettämä kyselytutkimus tehtiin maaliskuussa 2021 ja sen kohderyhmänä olivat yli 18-vuotiaat suomalaiset. YouGovin toteuttamassa tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 1001 vastaajaa, joista 440 oli lemmikin omistajia.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä