Tiedätkö, miten vanhat lääkkeet hävitetään oikeaoppisesti? Moni suomalainen hävittää ne väärin

Tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan lääkkeitä hävitetään edelleen paljon ympäristöä kuormittavilla tavoilla.
Vanhat ja tarpeettomat lääkkeet eivät kuulu viemäriin, roskikseen tai vessanpönttöön, mutta lähes viidennes suomalaisista (18 %) hävittää ne juuri tälla tavalla. Tämä selviää Kantar TNS Oy:n Lääkkeetön Itämeri -kampanjalle tekemästä kuluttajatutkimuksesta.
Vanhojen ja tarpeettomien lääkkeiden oikea osoite on apteekki. Suomen ympäristökeskuksen johtava asiantuntija Taina Nystén muistuttaa, että lääkkeiden oikeanlainen hävitys on tärkeää ympäristön kannalta.
”Viemäriin tai roskikseen päätyneiden lääkkeiden lääkejäämät aiheuttavat esimerkiksi eliöille epätoivottuja hormonivaikutuksia ja käyttäytymishäiriöitä sekä antibioottiresistenssin leviämistä ympäristössä”, hän kertoo.
Apteekkiin tulisi palauttaa kiinteät ja nestemäiset lääkkeet, tabletit ja kapselit, käytetyt lääkelaastarit sekä tuubit, joissa on vielä jäljellä lääkettä. Tutkimuksessa havaittiin, että vain vajaa kolmannes suomalaisista (30 %) tietää, että käytetyt lääkelaastarit tulisi palauttaa lääkejätteen mukana apteekkiin.
”Parin päivän käytön jälkeen lääkelaastarissa voi olla jopa puolet lääkeaineesta jäljellä, joten on tärkeää lisätä ne lääkejätteen mukaan. Laastarit taitellaan liimapinnat vastakkain ennen apteekkiin palauttamista”, Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori, farmasian tohtori Sanna Siissalo sanoo.
Näin hävität lääkkeet oikein
Tutkimuksessa selvisi, että parhaiten apteekkiin osataan viedä vanhat ja tarpeettomat tabletit sekä kapselit. Ympäristönsuojelu ja kierrätysarvot ovat noin kolmannekselle suomalaisista (30 %) tärkein syy palauttaa lääkkeitä apteekkiin.
Jos lääkkeet hävittää väärin, kuten laittamalla viemäriin tai roskikseen, voivat ne sieltä päätyä edelleen luontoon ja vesistöihin tai esimerkiksi lasten käsiin. Alta voit lukea, miten lääkkeet hävitetään oikeaoppisesti.
Muistilista
Nämä lääkkeet tulee palauttaa apteekkiin:
Palauta apteekkiin käytetyt lääkelaastarit, kiinteät ja nestemäiset lääkkeet, tabletit ja kapselit sekä tuubit, joissa on vielä lääkettä.
Näin palautat lääkkeet:
Ota tabletit ja kapselit pois pakkauksistaan ja laita ne irrallaan läpinäkyvään pussiin. Laita voiteet ja aerosolit ilman ohjelippua omissa pakkauksissaan pussiin. Jätä nestemäiset lääkkeet alkuperäiseen pulloonsa, ja laita nämä erilliseen pussiin. Taita lääkelaastarin liimapinnat vastakkain ennen pussiin laittoa. Irrota ohjelippu muovi- ja pahvipakkauksista, ja vie ne omiin kierrätyspisteisiinsä. Palauta kaikki muovipussit apteekkiin.
Palauta nämä aina erillisessä omassa pussissa: jodipitoiset lääkkeet, sytostaatit alkuperäispakkauksessaan henkilökunnalle, ruiskut ja neulat läpäisemättömään astiaan pakattuna (astia voi olla esimerkiksi pullo tai purkki – kysy apteekistasi, kuinka insuliinineulat tulee hävittää asuinalueellasi) seä elohopeakuumemittarit
Näitä ei tarvitse palauttaa:
Esimerkiksi perusvoiteita, ravintolisiä tai luontaistuotteita ei tarvitse palauttaa apteekkiin. Ne kuuluvat sekajätteeseen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä