Teetkö istumatyötä? Näin paljon sinun kannattaisi jaloitella ja seistä päivän aikana – terveytesi kiittää!

Kuva: Fotolia
Moni viettää työpäivänsä istuen, mutta istumista olisi tärkeä tauottaa ja välillä myös seisoa.
Toimistotyöntekijöitä suositellaan seisomaan vähintään kaksi tuntia päivässä ja myöhemmin nostamaan tuntimäärä neljään. Kansainvälinen paneeli on antanut suosituksensa, koska monet toimistotyöntekijät voivat käyttää työpäivästään jopa 75 prosenttia istuen, mikä voi johtaa vakaviin terveysongelmiin. British Journal of Sports Medicinessa julkaistut ohjeet huomauttavat, että puolet päivittäisestä istumisesta on pitkittynyttä, jatkuvaa istumista, mikä ei lupaa hyvää. Tutkijat ovat selvittäneet, että eniten istuvat sairastuvat usein seisovia kollegoitaan kaksi kertaa todennäköisemmin sydän- ja verisuonisairauksiin sekä tyypin II diabetekseen ja heillä on 17 prosenttia korkeampi riski menehtyä syöpään. Suuntaviivat puhuvat säädettävien työpöytien ja säännöllisten kävelytaukojen puolesta sekä kehottavat tekemään tietyt toimet seisten. Asiantuntija Gavin Bradleyn mukaan työntekijät ovat jopa tehokkaampia, kun tekevät tiettyjä tehtäviä seisten, kuten tarkistavat sähköpostinsa. Ohjeistuksissa kuitenkin muistutetaan, ettei työntekijöiden kannata myöskään seistä yhdessä, samassa asennossa liian kauan, vaan vaihtaa sitä säännöllisesti. Lähde: NewserLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näin voit lopettaa jatkuvan vertailun ja alkaa oikeasti nauttia elämästäsi
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 6 aamurutiinia, jotka tekevät hyvää erityisesti 50 ikävuoden jälkeen
- Myös miehet tarvitsevat näitä 7 asiaa – näin yllätät rakkaasi
- Hiusnaamiot syksyn rentouttavina hetkinä
- Näillä 10 asialla nainen saa miehen pään pyörälle – ja kenties polvilleenkin
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Miehet kertovat rehellisesti, mitkä asiat saavat kiinnostuksen hiipumaan hetkessä
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Miksi naiset palelevat miehiä helpommin? Tässä syy, jota harva tulee ajatelleeksi
- Seurusteletko kypsän miehen kanssa? Nämä 10 asiaa paljastavat sen
- Entinen kumppani pyörii mielessä yllättävän usein – nämä 8 asiaa eivät unohdu helposti
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Tyytymätön mies ei todennäköisesti kerro näitä asioita – ennen kuin on jo liian myöhäistä