Teenjuontikin voi olla epäterveellistä, eikä kyse ole vain sokerin lisäämisestä
Joillekin päivän paras hetki on se, kun juo kupillisen teetä.
Tee sopii juomaksi moniin tilauksiin, kuten kahvikin. Teestä saa monia terveyshyötyjä, kuten aiemmin on uutisoitu, kuinka esimerkiksi Yrttiteen juominen voi auttaa saamaan paremmat yöunet. Teenjuomiseen liittyy kuitenkin muutama sellainen tapa, jotka tekevät teenjuonnista epäterveellisen.
Sokerin lisäämisen lisäksi on muitakin haitallisia teenjuomiseen liittyviä tapoja
Tiedät jo varmasti, että jos teehen lisää sokeria, se tekee teestä epäterveellisemmän juoman. Määrä voi olla niin suuri, että tee on yhtä sokeripitoinen kuin jokin sokeria sisältävä välipala. Jotkut lisäävät teehen muunlaisia makeutusaineita, jotka nekään eivät ole välttämättä kovin terveellisiä.
Teetä voi myös juoda liikaa. Yksi kuppi päivässä ei ole vielä liikaa, mutta useampi kuppi voi jo esimerkiksi vähentää raudan imeytymistä kehossa ja aiheuttaa stressiä sekä ahdistusta, kuten kahvikin. Liika määrä voi myös viedä yöunet, koska monet teet sisältävät kofeiinia. Liiasta teestä voi jopa tulla huono olo ja närästystä. Kun juo liikaa teetä, voi se johtaa myös vakaviin terveysongelmiin, jos se johtaa fluorin virtaamiseen kehossa.
Jotkut lisäävät teehen liikaa maitoa tai kermaa. Toiset taas liottavat teelehtiä tai -pusseja vedessä liian kauan, jolloin teestä tulee liian kofeiinipitoinen. Se voi haitallista heille, jotka eivät kestä suurta kofeiinimäärää tai tajua kuinka paljon teestäkin voi silloin saada kofeiinia, vaikka kyseessä ei ole esimerkiksi kahvi.
Kannattaa muistaa myös, että valmiit teejuomat sisältävät yleensä suuren määrän sokeria.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?