Tästä syystä paino nousee iän myötä, paljastaa tutkimus

Monilla ihmisillä on vaikeuksia pitää painoaan kurissa iän myötä.
Ruotsin Karoliinisen instituutin tutkimus on selvittänyt, miksi paino iän myötä nousee. Tutkimuksen mukaan lipidien vaihtuvuus rasvakudoksessa laskee ikääntyessä ja se helpottaa painonnousua.
Tätä tapahtuu, vaikka ei söisi enemmän kuin yleensä tai ei liikkuisi vähemmän kuin ennen.
”Tulokset osoittavat ensimmästä kertaa, että prosessit rasvakudoksessa säännöstelevät painon muutoksia ikääntyessä tavalla, joka on itsenäinen muista tekijöistä”, yksi tutkimuksen pääkirjoittajista, professori Peter Arner sanoi.
”Tämä voi avata uusia tapoja liikalihavuuden hoitoon”, hän lisäsi.
Paino nousi keskimäärin 20 prosenttia
Tutkimuksessa tutkittiin rasvasoluja 54 mieheltä ja naiselta keskimäärin 13 vuoden ajan. Tuona aikana kaikilla osallistujilla lipidien vaihtuvuuden
havaittiin laskevan rasvakudoksessa, huolimatta siitä lihoivatko tai laihtuivatko he.
Lipidien vaihtuvuudella tarkoitetaan nopeutta, jolla rasvasolujen lipidejä (tai rasvaa) poistetaan ja säilötään. Ne osallistujat, jotka eivät kompensoineet lipidien vaihtuvuuden laskua syömällä vähemmän kaloreita, lihoivat keskimäärin 20 prosenttia.
Tutkimuksessa perehdyttiin myös lipidien vaihtuvuuteen 41 naisella, jotka olivat käyneet lihavuusleikkauksessa, ja miten lipidien vaihtuvuuden nopeus vaikutti heidän kykyyn pitää painoa poissa 4-7 vuoden aikana leikkauksen jälkeen.
Tulokset osoittivat, että vain ne osallistujat, joilla oli alhainen vaihtuvuusnopeus ennen leikkausta, onnistuivat lisäämään lipidien vaihtuvuutta ja pitämään laihdutetun painon. Tutkijat uskovat, että näillä ihmisillä saattoi olla enemmän tilaa lisätä lipidien vaihtuvuutta kuin heillä, joilla se oli korkea ennen leikausta.
Lihavuusleikkauksen pitkäaikaistulokset parempia liikuntaa lisäämällä
Karoliinisen instituutin tiedotteen mukaan aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että yksi tapa nopeuttaa lipidien vaihtuvuutta rasvakudoksessa, on kuntoilla enemmän. Uusi tutkimus tukee tätä väitettä ja osoittaa lisäksi, että lihavuusleikkauksen pitkäaikaistulokset parantuisivat, jos siihen yhdistettäisiin liikunnan lisääminen.
”Ylipano ja ylipainoon liittyvät sairaudet ovat maailmanlaajuinen ongelma”, tutkimuksen tekoon osallistunut Kirsty Spalding huomautti.
”Lipidien dynamiikan ja ihmisten rasvamassaa säännööstelevien tekijöiden ymmärtäminen ei ole koskaan ennen ollut näin merkityksellistä”, hän lisäsi.
Tutkimus tehtiin yhteistyössä ruotsalaisen Uppsalan yliopiston ja ranskalaisen Lyonin yliopiston tutkijoiden kanssa. Tutkimus julkaistiin Nature Medicine -journalissa ja voit tutustua siihen lisää täällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä