Tämän verran viiniä päivässä tekee hyvää aivoillesi, väittää tutkimus
Tutkimus osoittaa, että viinin juominen päivittäin, voi todella tehostaa kognitiivista toimintaa.
Georgian yliopistosta kesäkuussa 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan, kevyt tai kohtalainen juominen voi säilyttää kognitiivisen toiminnan vanhemmalla iällä. ”Tiedämme, että on ikääntyneitä ihmisiä, jotka uskovat, että juomalla vähän viiniä joka päivä, voi ylläpitää hyvää kognitiivista tilaa”, tutkimusta johtava, UGA:n kansanterveystieteellisen korkeakoulun tohtorikoulutettava, Ruiyuan Zhang sanoo. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, pitääkö tämä kokemuksen kautta syntynyt tuntuma paikkansa.
Tutkimuksessa seurattiin lähes 20 000 osallistujaa 10 vuoden aikana. Joka toinen vuosi vastaajat vastasivat useisiin kysymyksiin elämänsä eri osa-alueista, mukaan lukien juomatottumukset. Osallistujien kognitiivinen toiminta mitattiin testeillä, heidän yleisen henkisen tilansa arvioimiseksi. Keski-ikäiset ja vanhemmat osallistujat, jotka nauttivat alkoholia kevyestä kohtalaiseen juomiseen, eli naiset alle kahdeksan juomaa ja miehet alle 15 juomaa viikossa, saivat korkeamman kognitiivisen testin tuloksen. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että alkoholia ei laisinkaan nauttiviin verrattuna, niillä, jotka nauttivat yksi tai kaksi alkoholijuomaa päivässä, oli taipumus toimia paremmin kognitiivisissa testeissä myös myöhemmin.
Tutkimuksen mukaan ihanteellinen juomien määrä viikossa on 10 ja 14 välillä, mutta Zhang totesi, että tämän ei pitäisi provosoida ihmisiä aloittamaan tai lisäämään alkoholin juomista. ”On vaikea sanoa, että tämä on juuri kiteyttävä syy-yhteys, joten jos jotkut ihmiset eivät juo alkoholijuomia, tämän tutkimuksen ei pitäisi kannustaa heitä juomaan kognitiivisen toiminnan heikkenemisen estämiseksi.” hän toteaa lopuksi.
Tutkimus ei ole ainua laatuaan puoltamaan pienen alkoholimäärän myösteisiä vaikutuksia aivoihin. Myös Scientific Reportsin vuonna 2018 julkaisemassa tutkimuksessa todettiin, että kevyt alkoholin nauttiminen vähentää tulehdusta ja auttaa aivoja puhdistautumaan toksiineista.
Pidätkö punaviinistä? Jaa tämä juttu myös ystäville!
Lue myös: Punaviinin yllättävä hyöty: Voi olla avuksi tähän yleiseen iho-ongelmaan
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos