Tämä herkku saa hikan loppumaan – todella outo, mutta toimiva keino

Olisitko ikinä ajatellut, että tämän herkun avulla hikkasi loppuu?
Mikä olisikaan ärsyttävämpää kuin hikka, joka ei ota millään loppuakseen? Tiedäthän sen tunteen, kun olet jo yrittänyt aivan kaikkea, mutta hikka vain jatkuu ja jatkuu.
Pahinta tietysti on, jos satut juuri olemaan paikassa, jossa tulisi oikeastaan olla mahdollisimman hiljaa, kuten vaikkapa elokuvissa, teatterissa tai vaikkapa luennolla.
Yleisiä ja laajalti tunnettuja keinoja on paljon. Hikan väitetään loppuvan muun muassa säikäyttämällä hikasta kärsivä henkilö, tai hikasta kärsivän tulisi juoda vaikkapa lasi vettä ylösalaisin.
Mutta kukapa sitä löytäisi yhtäkkiä aina henkilön, joka suostuisi ja onnistuisi ylipäätään säikäyttämään hikkapotilaan.
Nyt luvassa onkin paljon parempi ja myös huomattavasti miellyttävämpi keino parantaa hikka!
Onko sinulla kaapissasi Nutellaa? Jos on, hienoa! Mikäli ei ole, käy kaupassa ja osta purkki Nutellaa. Laita teelusikallinen Nutellaa kielesi päälle, ja anna sen sulaa hiljalleen suussasi.
Tämän kerrotaan olevan hyvä konsti hikan parantamiseen. Pakko sanoa, että suurin osa meistä varmaan riemastuu seuraavan kerran, kun hikka iskee, sillä tämä parannuskeino kuulosti sen verran houkuttelevalta!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Näin pääset raskauskiloista eroon – kalorit palavat aivan huomaamatta
- 4 tapaa, joilla uusi raskaus eroaa keskenmenon jälkeen
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen