Tämä 6 minuutin sääntö parantaa seksielämääsi – kannattaa noudattaa
Onko teillä sääntöjä, jotka koskevat seksielämäänne?
Säännöt eivät tunnu aina mukavilta, mutta joissakin tapauksissa niitä kannattaa todellakin noudattaa. Eräs niistä liittyy seksin harrastamiseen. Se on sääntö, joka lupaa parantaa seksielämää. Siksi sitä kannattaa ainakin kokeilla.
Ns. kuuden minuutin sääntö
Tämän säännön takaa löytyy kondomivalmistaja, joka halusi teettää tutkimuksen. Tutkimukseen osallistui 1500 ihmistä, jotka olivat 18–24-vuotiaita. Tutkimuksessa havaittiin, että seksiin ollaan tyytyväisempiä, jos ennen seksiä tehdään vähintään kuuden minuutin ajan helliä asioita, kuten esimerkiksi halaamista.
Vielä useampi tutkimukseen osallistuja kertoi seksin olevan parempaa, jos kiintymyksen osoituksia tehdään vielä myös seksinharrastamisen jälkeen. Mutta miksi juuri vähintään kuusi minuuttia? Moni oli sitä mieltä, että sitä vähempi aika on liian vähän eikä se tee seksistä juurikaan parempaa.
Syy siihen, miksi kuuden minuutin sääntö parantaa seksiä, saattaa johtua siitä, että se lisää aikaa olla toisen lähellä. Periaatteessa se tekee seksistä pitkäkestoisempaa.
Lähde: Antenne Bayern
LUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen