Taaperoiden joulutoiveet: 15 asiaa, joita taaperot haluavat jouluksi
Ei niillä lahjatoiveilla niin väliä, taaperot haluavat kaikkea muuta.
Pienet lapset ovat usein enemmän innoissaan joululahjojen avaamisesta kuin itse lahjasta – tai sitten kadehtivat sisarustensa lahjoja. Taaperoita on lopulta kuitenkin helppo miellyttää.Alla onkin 15 asiaa, joilla teet taaperosi todella iloiseksi tänä jouluna.
1. Annat hänen olla 10 minuuttia yksin kauniisti koristellun joulukuusen kanssa. 2. Annat luvan tehdä kaiken ihan itse. 3. Hän saa kaikki sisarustensa lahjat. 5. Annat käyttöön sinun puhelimesi – oikea kun on paljon kivempi kuin lasten muovinen lelupuhelin. 6. Annat piilottaa kaikki kaukosäätimet ja avaimet. 7. Annat hänen olla hetken itsekseen vessapaperirullan kanssa. 8. Annat hänen kiivetä joulukuuseen. 9. Et pue häntä. 10. Kun hän saa nukkua äidin ja isän kanssa – eli siis hyöriä ja pyöriä niin, ettei kumpikaan vanhemmista oikein nuku. 11. Annat hänen käyttöönsä paketin tusseja ja päästät uuden sohvan kimppuun. 12. Annat hänen syödä kaiken, mitä hän haluaa. 13. Passaat taaperoa ja toteutat jokaisen mielihalun. 14. Annat käsilaukkusi sisällön tutkittavaksi. 15. Annat luvan tuhota kaiken, mitä omistat. Lähde: MetroLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa