Suuteleminen voi vaikuttaa monella tapaa terveyteesi sekä parisuhteeseesi, ja tässä esitellään seitsemän esimerkkiä sen hyödyistä.

Etenkin ensimmäiset suudelmat uuden kumppanin kanssa ovat usein jännittäviä, mieleenpainuvia ja niitä on paljon. Suhteen edetessä suuteleminen voi kuitenkin jäädä vähemmälle, kun kuherrusvaihe rakkaan kanssa menee ohi.

Suutelemisesta kannattaisi kuitenkin pitää kiinni, sillä olipa kyse kunnon suudelmasta tai pienemmästä pususta, on sillä monelaisia hyötyjä sekä terveyden että parisuhteen kannalta, kertoo The Independent.

”Suuteleminen on intiimi ele ja se auttaa syventämään kahden ihmisen välistä rakkautta ja kytköstä”, deittailuvalmentaja ja parisuhdeasiantuntija Madeleine Mason sanoi.

Masonin mukaan tämä johtuu siitä, että suudellessa vapautuu dopamiinia ja oksitosiinia – etenkin, kun suudellaan sensuaalisella tavalla, kuten kielisuudelmin ja joissakin tutkimuksissa on suositeltu niiden kestoksi vähintään 15 minuuttia.

”Yhdessä nämä hormonit aiheuttavat hyvän olon tunnetta, sillä ne laskevat stressitasoja ja nostavat tyytyväisyyttä parisuhteessa. Yhdessä ne tekevät suutelemisesta melko terveellisen teon”, Mason kertoi.

Minkälaisia hyötyjä suutelemisesta sitten todella saa? Alla seitsemän esimerkkiä.

1. Boostia immuunijärjestelmälle

Vaikka syljen jakaminen toisen ihmisen kanssa suudelmien välityksellä voi tuntua ajatuksen tasolla epähygieeniseltä, sairastut kuitenkin todennäköisemmin kättelemällä muita ihmisiä kuin suutelemisen takia. The Independentin mukaan tutkimus on jopa selvittänyt, että suuteleminen parantaa naisten immuniteettia sytomegalovirusta vastaan, mikä voi aiheuttaa synnynnäisiä kehitysvikoja.

2. Ahdistus vähenee

Suuteleminen voi olla tehokas keino saada itsensä rauhoittamaan, vähentämään ahdistusta ja saamaan olon tuntumaan vähemmän stressaantuneelta, koska se vähentää kortisolin tasoja ja lisää serotoniinin tasoja aivoissa. Jotkut ihmiset ovat jopa väittäneet, että suutelemisella on samankaltaisia vaikutuksia kuin meditoinnilla.

3. Verenpaine laskee

Huulissa on verisuonia, jotka laajenevat suudellessa. Plastiikkakirurgi Ryan Neinsteinin mukaan veri sitten ohjautuu kohti kasvoja ja pois muualta kehossa, joten rasite sydämelle alenee, mikä johtaa alhaisempaan verenpaineeseen. Tämän lisäksi kun sydän alkaa takoa innokkaammin intohimoisesta suudelmasta innostuneena, verenkierto lisääntyy, mikä voi myös auttaa alentamaan korkeaa verenpainetta.

4. Treeniä kasvolihaksille

The Independentin mukaan suudellessa on käytössä jopa 30 lihasta, mikä tekee hyvää kasvolihaksille. Joten vaikka saatat joutua huhkimaan salilla kasvattaaksesi hauksiasi, kasvojen kohdalla voit saada jo treeniä intohimoisella imuttelulla rakkaasi kanssa.

5. Hyvästä hammashygienialle

Suutelemisen myötä oma syljen eritys lisääntyy, mikä auttaa pitämään suun, hampaat ja ikenet terveenä. Tämän lisäksi kun suussa on enemmän sylkeä, auttaa se pääsemään eroon hampaiden väleihin jääneestä ruoasta.

6. Apua oikean kumppanin löytämiseen

Kielten käyttäminen suudellessa on peräisin evoluutiollisesta halusta löytää geneettisesti yhteensopiva kumppani.

”Suuteleminen, kuten koskettaminen ja haistaminen, on tunteiden ohjaama teko, joka mahdollistaa sen, että tunnistamme yhteensopivimmina ja evoluutiollisesti hyödyllisimmän kumppanin”, Roehamptonin yliopiston immunologian professori Fulvio D’Acquisto kertoi The Independentille.

”Ihmisillä ei ole vahvoja hajutaitoja ja suuteleminen antaa sinun haistaa ja maistaa henkilön ja nähdä, onko teillä erilaiset immuunivasteet, sillä yleensä tunnemme enemmän vetoa henkilöön, jolla on erilainen immuunivaste”, tohtori Sarah Johns Kentin yliopistosta sanoi.

Suuteleminen auttaa myös huomaamaan, kipinöikö sinun ja tapailemasi henkilön välillä tapailun alkuvaiheessa.

7. Suhde vahvistuu

Hyvä suudelma vapauttaa rakkaushormoni oksitosiinia, jonka tutkimukset ovat osoittaneen pitävän yksiavioiset uskollisina ja tekemään heistä luottavaisempia toisiaan kohtaan. Suuteleminen vapauttaa myös dopamiinia, joka vahvistaa romanttisen kiintymyksen tunteita.

”Suuteleminen on todella tärkeää parisuhteelle, se pitää romantiikna ja intiimiyden elossa”, deittailun asiantuntija Jo Barnet kertoi The Independentille.

Lähde: The Independent