Surullinen tutkimustulos: Kaksi kolmesta kokee, ettei heillä ole ketään, kenelle puhua ongelmistaan

Puhumalla voi keväntää omaa takkaa, mutta monilla on vaikeuksia löytää sopiva tilaisuus tai henkilö, jolle puhua.
Henkilökohtaisista ongelmista, olivatpa ne mielenterveyteen, raha-asioihin tai vaikkapa parisuhteeseen liittyviä, voi olla vaikea puhua muille. Vaikeuksia aiheuttaa niin oikean ajankohdan kuin oikean henkilön löytäminen, kenelle avautua ja vaikka sellaisen löytäisi, ei aina ole rohkeutta puhua tunteistaan täysin rehellisesti.
Metron mukaan tämä voikin selittää, miksi kaksi kolmesta kokee, ettei heillä ole ketään, kenelle puhua omista ongelmistaan. Lähes neljännes kyselytutkimukseen vastanneista paljasti odottaneensa vuoden löytääkseen ”täydellisen” tilaisuuden kertoa ongelmistaan.
Time to Change -projetkin teettämään kyselytutkimukseen osallistui 2 500 brittiaikuista, joista 66 prosenttia kertoi kokevansa olevansa yksin vaikeuksiensa kanssa. Kyselyn mukaan yksi suurimmista haasteista oli se, etteivät he köytäneet oikeaa tilaisuutta asioistaan puhumiselle.
Ajoituksella oli myös vaikutusta ihmisten halukkuuteen etsiä apua ja lohtua. Yli kolmannes (36%) sanoi, etteivät he koskaan löydä oikeaa hetkeä puhua tällaisista asioista ja 28 prosenttia kertoi, etteivät he löytäneet oikeaa paikkaa keskustelemiselle.
Metron mukaan kyselyn tulokset julkaistiin Time to Changen Time to Talk Day -kampanjan alla rohkaistakseen ihmisiä puhumaan avoimemmin mielenterveysasioistaan.
”Ihmiset edelleen ajattelevat, ettei ole oikeaa paikkaa tai aikaa mielenterveydestä puhumista varten, että se on jotain, mistä pitäisi kuiskutella nurkissa. Meidän kaikkien täytyy tehdä kovasti töitä muuttaakseen ja poistaakseen esteitä puhumiselta”, Time to Changen johtaja Sue Baker sanoi.
Bakerin mukaan keskusteluilla on mahdollisuus muuttaa elämiä, missä tahansa ne tapahtuvatkaan. Metro muistuttaa, että omista ongelmista voi puhua milloin tahansa ja jos sinulla on vaikeuksia löytää omasta elämästä henkilöä, jolle avautua, on myös muita tapoja puhua asioistaan ihmisille esimerkiksi auttavien puhelimien kautta.
Lähde: Metro
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä