Suomen Huippumalli haussa tulee taas! Legendaarinen sarja palaa uudistuneena – ”Nyt on aika ravistella käsityksiä”
Jos olet haaveillut mallin urasta, tarjoutuu haaveen toteuttamiseen tänä vuonna oiva mahdollisuus.
Legendaarinen Huippumalli haussa -ohjelma palaa ruutuun ja etsii nyt kiinnostuneita osallistujia. Vuosien 2008-2017 välillä kuuden kauden ajan Nelosella esitetty reality siirtyy MTV:n ohjelmistoon – eikä se ole ainoa uudistus.
MTV kertoo, että vuoden 2022 Huippumalli haussa haluaa olla monimuotoinen, aidosti inklusiivinen ja avoin kaikille, joilla on intohimoa ja potentiaalia työllistyä mallina. Kokoon, ikään sekä sukupuoleen liittyviä käsityksiä halutaan laajentaa ja niiden sijaan korostaa ihmisten persoonaa, kiinnostavuutta ja muuntautumiskykyä.
”Huippumalli haussa on tehnyt näyttävän paluun useissa eri maissa ja olemmekin erittäin iloisia ja ylpeitä saadessamme tämän kansainvälisen megahitin kanavillemme. Vuoden 2022 Huippumalli haussa -ohjelmassa yhdistyy laadukas visuaalisuus ja muotimaailman glamour koukuttavaa realityviihdettä ja draamaa unohtamatta”, MTV:n vastaava tuottaja Marjukka Laurila sanoo tiedotteessa.
”Nyt on aika ravistella käsityksiä siitä, kuka voi olla huippumalli vuonna 2022!”, hän jatkaa.
Uraa sekä Suomessa että kansainvälisesti
Uudella Huippumalli haussa -kaudella etsitään 2020-luvun huippumallia, jolla on edellytykset luoda uraa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Alaikäraja osallistumiselle on 16 vuotta kuvausten alkaessa myöhemmin keväällä, mutta yläikärajaa ei ole.
Ohjelman aikana mallit pääsevät näyttämään potentiaalinsa erilaisissa haastetehtävissä, photoshooteissa ja muissa kuvauksissa sekä tietysti catwalkilla. Kaudella mallit saavat mentorointia ammattiin, ja MTV:n mukaan ohjelmassa nähdään laaja kattaus alan huippuammattilaisia valokuvaajina, stylisteinä ja tuomareina.
Ohjelman haku on avoinna helmikuun loppuun saakka MTV:n sivuilla täällä, ja sekä hakuprosessissa että kuvauksissa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita. Huippumalli haussa -ohjelman esitysajankohta julkistetaan myöhemmin.
Suomen Huippumalli haussa on suomalainen versio huippumalli Tyra Banksin luomasta Huippumalli haussa -sarjasta (America’s Next Top Model). Suurta suosiota nauttinutta realitya on kotimaassaan Yhdysvalloissa tehty peräti 24 kauden verran ja siitä on tehty kymmenissä maissa omia versioita.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- Ilmalämpöpumpusta voi tulla tuhansien eurojen lasku – vakuutus ei aina auta
- Haaveiletko elämästä Kreikan saarella? Nyt tarjolla on poikkeuksellinen mahdollisuus ja ilmainen asunto
- Luuletko, että elämässäsi menee huonosti? Nämä merkit kertovat muuta
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- 10 merkkiä siitä, että rakastat häntä enemmän kuin hän sinua
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Muistatko nämä? Yli 20 vanhaa juhannustaikaa keskikesän yöhön
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?