Sisäisellä kauneudella on todella väliä: Luonteesi vaikuttaa siihen, kuinka kaunis olet, toteaa tutkimus
Usein sanotaan, että vain sisäisellä kauneudella on merkitystä.
Tämä väite on saanut tieteellistä tukea, kertoo Shape. Personality and Individual Differences -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan mukavan luonteen omaavat naiset nähdään fyysisesti kauniimpina kuin ilkeät ihmiset. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa 60 miesopiskelijaa ja 60 naisopiskelijaa pyydettiin arvioimaan 60 naisen valokuvat viehättävyyden mukaan. Shapen mukaan opiskelijat antoivat samankaltaisia arvioita kaikille kuville. Kaksi viikkoa myöhemmin tutkimuksen toisessa osassa samaiset opiskelijat arvioivat kuvat uudelleen, mutta tällä kertaa jokaisen kuvan yhteydessä kerrottiin kuvassa olevan naisen persoonallisuudesta. Tutkimuksessa ilmeni, että kuvaukset vaikuttivat suuresti siihen, kuinka suureksi kuvassa olleen naisen viehättävyys koettiin. Shapen mukaan jos kuvassa olleen naisen persoonaa oli kuvattu ilkeäksi, arvioitiin hänet toisella kertaa vähemmän kauniiksi kuin ensimmäisellä kerralla. Tutkijat kuvailivat vaikutusta haloefektiksi ja positiivisiin kuvailuihin yhdistetyt kuvat naisista saivat merkittävästi paremmat arviot. Shapen mukaan tutkimuksen lopputulema onkin, että kauneus todella tulee sisältä. Lähde: ShapeLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen