Sinkkuelämän edut: 6 hyvää puolta sinkkuna olemisessa joulukauden aikaan

Sinkkuna olemisessa joulukauden aikaan on omat hyvät puolensa.
Vaikka saatat saada kiusallisia uteluita sukulaisilta siitä, milloin aiot asettua aloillesi ja miksi sinulla ei vielä ole kumppania rinnallasi, on sinkkuna olemisessa joulukauden aikaan tästä huolimatta paljon hyviä puolia.
Sinkkuna ollessa sinulla on aikaa tutustua itseesi, selvittää mistä pidät ja antaa eniten painoarvoa asioille, jotka ovat sinulle tärkeitä – Bustlen mukaan tämä pätee niin joulukauden aikaan kuin milloin tahansa muulloinkin.
”Minusta sinkkuna oleminen on harjoitus, jonka jokaisen ihmisen pitäisi käydä läpi jossain vaiheessa aikuiselämäänsä. Se on aika, joka antaa meille etäisyyttä ja selkeyttä, jota tarvitsemme tietääksemme minkälaisia ihmisiä todella olemme ja vakaasti määrittelemään, mitä kaipaamme tulevalta kumppanilta”, psykologi Nikki Martinez sanoi Bustlelle – ja saatat myös huomata, ettet halua kumppania ja se on ihan sallittua.
Joulukauden aikaan moni sinkku voi tuntea paineita siitä, ettei ole parisuhteessa, mutta sille ei ole tarvetta antautua. Sen sijaan ole ylpeä sinkkuelämästäsi – onhan sillä on myös omat hyvät puolensakin:
1. Saat viettää kunnolla aikaa perheesi kanssa
Kumppanin kanssa pitäisi pohtia, kumman perheen luona vierailtaisiin milloinkin ja rentous joulun ajasta katoaisi ja voisi mutkistua entisestään, jos toisen (tai molempien) vanhemmat ovat eronneet. Sinkkuna ollessa saat nauttia oman perheesi seurasta, ladata akkujasi eikä sinun tarvitse lähteä matkustamaan toiselle puolen maata kesken pyhien tai tarkastella puhelintasi jatkuvalla syötöllä.
2. Et joudu olemaan välikätenä
Kuten artikkelin alussa todettiin, vaikka sinkku saattaa saada kiusallisia uteluita parisuhdetilanteestaan, mutta pahempaa on joutua olemaan oman kumppanin ja kahjon perheen välissä välikätenä. Sinun ei tarvitse olla koko ajan kuin tulisilla hiilillä peläten, milloin isäsi sanoo jotain poliittisesti epäkorrektia tai kumppanisi murjaisee vitsin, jota kukaan ei ymmärrä. Oman perheen kanssa toimiminen on jo tarpeeksi.
3. Voit flirttailla kaikessa rauhassa pikkujouluissa
Joulukauteen liittyvät tietysti pikkujoulut ja monilla niitä on useammat kaveriporukan pikkujouluista työpaikan ja omien harrastuspiirien juhliin. Ja kun olet sinkku, voit todella irrotella ja nauttia pikkujouluista. Voit flirttailla, nauttia tehostuneesta itsevarmuudesta ja on täysin sinusta itsestä kiinni, haluatko tavata juhlien tuoksinassa tapaamaasi tyyppiä enää toiste. Tämä on täydellinen ajankohta olla sosiaalinen, tutustua uusiin ihmisiin ja pitää hauskaa.
4. Voit käyttää enemmän rahaa itseesi
Joulukaudella rahaa palaa niin pikkujoulujen, joululahjojen kuin sukulaisten luo matkustamisen takia ja varsinkin kumppanille lahjan ostaminen voi tulla kalliiksi. Sinkkuna tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole ja voit käyttää enemmän rahaa itseesi – veronpalautuksetkin kun tulevat sopivasti. Osta jokin ihana sisustuselementti, uusi asu, käy kampaajalla tai mitä tahansa muuta, mikä auttaa sinua pysymään onnellisena ja rentoutuneena.
5. Ei paniikkia lahjoista
Sen lisäksi, että voit käyttää itseesi enemmän rahaa, et myös joudu stressaamaan joululahjojen ostamisesta kumppanillesi. Shoppailu on aina stressaavaa ja kumppanille lahjan ostaminen on vielä stressaavampaa: mitä jos hän ostaa paljon kalliimman lahjan? Tai huomattavasti halvemman? Tai mitä jos hän ei pidä ostamastasi lahjasta? Joulukaudella on paljon muutakin stressattavaa, mutta sinkulla on ainakin yksi vähemmän.
6. Voit täyttyy uuden vuoden millä haluat
Uusi vuosi lähestyy myös kovaa vauhtia ja sen sijaan, että joutuisit keskustelemaan suunnitelmistasi kumppanin kanssa ja ottamana hänet huomioon, voit tehdä uudelle vuodelle suunnitelmat täysin oman mielesi ja tarpeidesi mukaan. Se, että sinulla on aikaa kasvaa ja kehittyä ihmisenä on todella arvokasta, joten käytä se hyväksesi.
Lähde: Bustle
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?