Sinkku jouluna? Siinäkin on omat hyvät puolensa
Kuva: Fotolia
Sinkkuna oleminen joulun aikaan ei välttämättä olekaan niin kamalaa kuin voisi kuvitella.
Monien mielestä sinkkuna oleminen joulun aikaan on jollain tavalla negatiivinen asia. Pahimmillaan pyhinä perheen ja sukulaisten kokoontuessa yhteen ja muiden udellessa rakkauselämästä, saa sinkku osakseen voivottelua ja sääliäkin. Sinkkuudessa tähän aikaan vuodesta on kuitenkin myös hyvät puolensa. Alla on 10 syytä, miksi näin on. 1. Ei tarvitse tehdä kompromisseja Et joudu sopimaan, kumman luokse jouluna mennään minäkin päivänä. Olet vain vastuussa itsestäsi ja omista menemisistäsi. 2. Voit hemmotella itseäsi Laadit itse itsellesi lahjalistan ja voit hyvällä omatunnolla ostaa ne, koska teit töitä niiden eteen. 3. Et joudu ostamaan kenellekään jotain, koska hän sen ehdottomasti haluaa Sinun ei tarvitse ostaa uutta konsolipeliä ja katsoa sitten vierestä, kun sitä pelataan päivät pitkät. 4. Voit luoda omia jouluperinteitä itsellesi Voit esimerkiksi herätä aikaisin ja käydä lenkillä ennen kuin kukaan on vielä hereillä tai viettää jouluaattoaamua loikoillen kaikessa rauhassa vaahtokylvyssä. 5. Et joudu luopumaan vanhoista perinteistä Koska voit viettää joulun miten itse parhaaksi koet, saat myös pitää kiinni kaikista, eriskummallisistakin jouluperinteistäsi. 6. Enemmän herkkuja vain sinulle Et joudu jakamaan joululahjaksi saatua suklaata tai jotain muuta hyvää kenenkään kanssa, vaan saat siitä nauttia ihan itse. 7. Voit heilastella kotikaupungissa vanhan hellun kanssa Jos vanha, kouluaikojen hellusi tulee joulun aikaan vastaan, ei kukaan ole kieltämässä tai estämässä sinua hieman pusuttelemasta mistelin alla – siis ihan vain vanhojen, hyvien aikojen muistoksi! 8. Voit antaa aikaasi sitä tarvitseville Jouluna ei ole työkiireitä ja silloin on helppo antaa omaa aikaa myös muille ja auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat. Tätä voi toki tehdä myös varattuna, mutta sinkkuna se voi olla helpompaa. 9. Voit suudella ketä haluat mistelin alla Voit seisoskella kaikessa rauhassa mistelin alla ja katsoa, mihin kaikkeen se johtaa. 10. Et joudu epämukaviin ensitapaamisiin Monet saattavat joulunpyhien aikana esitellä oman, uuden seurustelukumppanin perheelleen, kun koko sakki on kasassa. Sinkkuna vältyt kuitenkin moiselta etkä joudu jännittämään, millaisen vaikutuksen teet ja mistä puhella perheen ja sukulaisten kanssa. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti