Selvitys: Ystävänpäivä on yksi parhaimpia päiviä käyttää deittisovelluksia
Ystävänpäivä on maailmalla rakastavaisten juhlapäivä ja sellaiseksi se on alkanut Suomessakin yhä enemmän muuttua, minkä takia se saattaa tuntua kumppania ja rakkautta etsivästä sinkusta hieman kurjalta ajalta.
Rakkaus voi kuitenkin löytyä juuri ystävänpäivän aikaan deittisovellusten avulla. Bustlen mukaan suurimpien deittisovellusten keräämästä datasta on selvinnyt, että ystävänpäivän aikaan voi deittisovelluksissa onnistaa tavallista paremmin.
Bustle kertoo, että vuoden romanttisin aika on itse asiassa mainio hetki aloittaa keskustelu oman ihastuksensa kanssa. Hinge-sovellus antoi Bustle UK:lle tiedotteen, jonka mukaan treffejä sovitaan 35 prosenttia enemmän ystävänpäivänä kuin verrattavina päivinä.
Bustlen mukaan lisäksi Facebook Messenger paljasti, käyttäjät osallistuvat keskusteluihin 20 prosenttia enemmän ystävänpäivänä verrattuna tavalliseen helmikuiseen päivään. Dating.com sen sijaan sai selville, että viime vuonna nettideittailun aktiivisuus lisääntyi globaalisti yli 18 prosentilla 1.-14. helmikuuta.
Tinderin puolella aktiivisuus nousee huippuunsa tammikuun 1. päivän ja helmikuun 13. päivän välillä. Bustlen mukaan viime vuonna matchien kokonaismäärä maailmanlaajuisesti tuona ajankohtana lisääntyi 40 miljoonalla, keskimäärin.
Ystävänpäivän alla huomio kiinnittyy myös siihen, miltä oma profiili deittisovelluksessa vaikuttaa. Bustlen mukaan 36 prosenttia käyttäjistä totesi, että he käyttävät aikaa kuviensa päivittämiseen ja 37 prosenttia sanoi vastaavansa enemmän viesteihin, kun taas 29 prosenttia kertoi, että todennäköisemmin aloittaa uusia keskusteluita ystävänpäivän alla.
Lähde: Bustle
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää