Seksi tuntuu erilaiselta eri vaiheessa kuukautiskiertoa – huomio kehosi muutokset ja kiihotut helpommin
Sillä on paljon väliä, kun haluat harrastaa hyvää seksiä, missä vaiheessa kuukautiskiertosi on menossa.
Et voi huomata sitä ennen kuin keskityt kuuntelemaan kehoasi kunnolla, että millaiset asiat kiihottavat sinua parhaiten juuri tietyllä hetkellä. Tästä alta löydät tämän selvittämiseen paljon apua. Kyse on kuukautiskiertosi vaiheesta.
1. Kohdunkaulan sijainti
Kohdunkaula ei ole koko kierron ajan samassa kohdassa. Sen sijainti vaikuttaa siihen, miltä seksi sinusta tuntuu. Se on lähes koko kierron ajan aika alhaalla, mutta ovulaation lähellä se nousee ylöspäin. Silloin yhdynnän aikana voi tuntua hyvältä, kun penis tunkeutuu syvälle sisään. Kohdunkaulaan törmääminen ei tunnu välttämättä hyvältä, mutta tässä vaiheessa kiertoa niin ei käy yhtä helposti, kun yleensä.
2. Alapään kostuminen
Alapää kostuu helpommin tietyssä vaiheessa kiertoa, joten silloin et ehkä tarvitse siihen lisäapua esimerkiksi liukuvoidetta. Estrogeeni auttaa paikkojen kostumiseen. Sitä on eniten silloin, kun ovulaatio on lähellä tai se on juuri tapahtunut.
3. Rinnat
Rinnat tuntuvat erilaiselta eri vaiheessa kiertoa. Rinnat ja nännit ovat ovulaation aikana herkemmät kosketukselle kuin yleensä. Ne voivat olla ovulaation jälkeen kipeät. Rintojen koskettaminen voi tuntua parhaimmalta juuri ovulaation aikaan.
4. Klitoris
On tutkittu, että klitoriksen koko voi muuttua kierron aikana. Se voi olla esimerkiksi juuri ennen ovulaatiota viidenneksen normaalia isompi. Sitä ei kuitenkaan ole vielä saatu selville, että vaikuttaako sen koko jotenkin siihen, miltä seksi tuntuu.
5. Hormonit
Monet hormonit vaikuttavat siihen, kuinka helposti kiihottuu tai miltä seksi tuntuu. Yksi niistä on progesteroni ja estrogeeni mainittiin jo aiemmin, jota on eniten juuri ennen ovulaatiota, jolloin kiihottuu helposti. Se vähenee heti ovulaation jälkeen, jolloin seksihalutkin todennäköisesti vähenevät. Progesteronin kohdalla taas mitä enemmän sitä on, sitä vähemmän seksiä tekee mieli. Sitä on eniten siihen aikaan, kun ovulaatio on ohi ja ennen kuin kuukautiset alkavat.
6. Nautinnollista kipua?
Pieni kipu saattaa aiheuttaa myös nautintoa, mutta ei tietysti kaikille. Jos pieni kipu saa sinut kiihottumaan, voisi sopivin hetki harrastaa seksiä olla silloin jokaisen kuukautiskierron alussa ja lopussa. Silloin ollaan herkempiä kokemaan kipua. Kipukynnys on korkein silloin kun estrogeeniä on eniten eli kierron keskivaiheella.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää