Ruotsalaismies kokeili puhua suomea – katso hulvaton lopputulos
Tubettaja pyysi suomalaisilta ehdotuksia lauseista, joita hän koettaisi lausua, ja lopputuloksena syntyi hauska video.
Ruotsalainen tubettaja Nackagubben rakastaa kieliä ja halusikin kokeilla, miten häneltä sujuisi itänaapurinsa kielen puhuminen – kyse on siis tietysti suomen puhumisesta. Nuori tubettaja suuntasi marraskuun puolivälissä Reddit-sivuston Finland-osioon, missä hän pyysi muilta käyttäjiltä hyviä lauseita, joita hän voisi sitten lukea videolla. Marraskuun lopulla video näki päivänvalon YouTubessa ja Nackagubben on sen myötä noussut otsikoihin Suomessa. Videon alussa Nackagubben kehaisee Suomen olevan hyvä naapurimaa ja että suomalaisilla ja ruotsalaisilla on paljon yhteistä – paitsi kieli. Videolla Nackagubben kokeilee lausua muun muassa seuraavat lauseet: Tuu kattoon kattoon, kun kärpänen tapettiin tapettiin Kokoa kokoon koko kokko! Koko kokkoko? Koko kokko! Kumpi umpilampi onpi lämpimämpi? Mukana on myös hieman lyhyempiä, helpompia lauseita, kuten oot ihan hupiukko sekä maukas mansikka. Yksi ehdotuksista on sellainen, jota Nackagubben ei kuitenkaan suostu edes kokeilemaan: Aiheuttikohan Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkän lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas epäjärjestelmällistyttämättömyydelläänsäkään atomiydinenergiareaktorigeneraattorilauhduttajaturbiiniratasvaihteen rikkoutumisen? ”Oletteko tosissaan? Ilmeisesti tämä lause on aito, mutta minun silmissäni se näyttää kuin olisivat iskeneet päänsä näppäimistöön ja sitten väittäsivät, että ’Hei, tässä on lause'”, mies tokaisee videolla.Mitä kaikkea ruotsalaismies sai lausuttavakseen? Se selviää katsomalla artikkelin yllä oleva video!
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helppo ohje: valmista kotitekoinen aloe vera -voide, joka hellii ihoa ja tukee kollageenia
- Puhutko itseksesi? Psykologi selittää, miksi tapa voi olla yllättävän hyödyllinen
- 10 asiaa, jotka voivat tappaa seksihalut tyystin – yllättävän moni ei tajua tätä
- Jokaisen naisen pitäisi tutkia valkovuotoaan – syy ei olekaan se, mitä luulit
- Terapeuttien mukaan pettäjä paljastaa itsensä useammin kuin uskot – ja usein vielä täysin vahingossa
- Naiset paljastavat, mitkä 10 asiaa miehessä ovat suorastaan vastenmielisiä
- Yksi asia, jota ikääntyvä iho tarvitsee joka päivä – asiantuntijan mukaan tämä on tärkein
- Unohda turhat paineet, sillä miehiä ei kiinnosta nämä 7 asiaa makuuhuoneen puolella pätkääkään
- Jos ette tee näitä asioita päivittäin, ette ehkä ole niin rakastuneita kuin luulette
- Luulitko, että nännivoide kuuluu vain imettäville äideille? Myös miehet käyttävät sitä hyvästä syystä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Naiset paljastavat, mitkä 10 asiaa miehessä ovat suorastaan vastenmielisiä
- Terapeuttien mukaan pettäjä paljastaa itsensä useammin kuin uskot – ja usein vielä täysin vahingossa
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Unohda turhat paineet, sillä miehiä ei kiinnosta nämä 7 asiaa makuuhuoneen puolella pätkääkään
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon