Pullervoa bongaamaan! Suosittu Norppalive on taas auki – ”Välillä kivellä on norppa, välillä ei”
Saimaannorppien lisäksi WWF:n luontolähetyksissä voi tällä hetkellä seurata sääksien elämää.
WWF on avannut jälleen suureen suosioon nousseen Norppaliven, jossa voi seurata saimaannorppien elämää, kun ne nousevat Saimaan rantakiville vaihtamaan karvansa. Norppaliveä on katsottu yhteensä yli seitsemän miljoonaa kertaa neljänä viime keväänä.
”Olemme kuvanneet norppia jo neljänä keväänä, ja konsepti on tänä vuonna kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Kivellä köllöttävien saimaannorppien ihasteleminen on erinomainen tapa saada ajatukset pois huolestuttavista uutisista”, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze kertoo tiedotteessa.
WWF:n mukaan Norppaliven kamera on asennettu samaan paikkaan kuin aiempina vuosina. Saimaannorpat ovat paikkauskollisia, joten suomalaisten suursuosikiksi noussut Pullervo voi näyttäytyä kameran edessä tänäkin keväänä.
”Norppalive tulee tarjoamaan tänäkin vuonna huippuviihdettä, jossa ei tapahdu juuri mitään. Välillä kivellä on norppa, välillä ei. Välillä norppa rapsuttaa itseään, välillä ei. Hitaus, yksinkertaisuus, aitous ja sydämellinen huumori ovat Norppaliven viehätyksen ytimessä”, Fritze sanoo.
WWF toteuttaa Norppaliven yhdessä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, Janne Neuvosen ja Pukki Visualsin kanssa. Lisäksi WWF kiittää Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon ELY-keskusta yhteistyöstä – löydät Norppaliven täältä.
Luontolive levittää tietoa ja innostaa osallistumaan luonnonsuojeluun
Norppalive on osa WWF:n laajempaa livekamerasivustoa; WWF aloitti kaksi vuotta sitten Norppaliven suursuosion innoittamana myös muita livelähetyksiä luonnosta. Suorissa lähetyksissä on seurattu muun muassa liito-oravia, metsäpeuroja, ahmoja ja järvilohia.
Huhtikuun aikana Luontolivessä katseltiin kyiden paistattelua kevätauringossa. Käärmeasiantuntija Toni Beckmanin kanssa toteutettua livelähetystä katsottiin 692 000 kertaa.
WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvasen mukaan kaikkien Luontoliven kamerahankkeiden tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista tai uhattuna olevista luonnonvaraisista eläinlajeista sekä innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun tarjomalla omakohtaisia luontoelämyksiä virtuaalisesti.
”Kyykameran avulla kerroimme, kuinka ihmisten ja käärmeiden yhteiselo voi onnistua. Norppaliven yhteydessä puolestaan muistutamme Saimaalla kalastavia siitä, että norppia voi parhaiten suojella vaihtamalla verkot norpalle turvallisiin kalanpyydyksiin”, Tolvanen kertoo.
Tällä hetkellä WWF:n Luontolivessä voi seurata saimaannorppien lisäksi sääksiä ja tänä vuonna WWF aikoo avata vielä ainakin yhden ennennäkemättömän livelähetyksen. Kaikki livelähetykset ovat katsottavissa osoitteessa luontolive.wwf.fi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?