Puhelin kädessä seitsemän minuutin välein: Aikuiset naiset katsovat puhelintaan 200 kertaa päivässä

Kaksi viidestä kolmekymppisestä naisesta totesi, että he saattavat jopa olla koukussa älylaitteisiinsa.
Nuorisoa usein torutaan siitä, että he ovat kuin liimattuina puhelimiinsa ja muihin laitteisiin, mutta aikuiset naiset osaavat toimia samoin. The Independent kertoo kyselyn selvittäneen, että neljännes yli 30-vuotiaista naisista ja viidennes yli 40-vuotiaista naisista katsoo puhelintaa 200 kertaa päivässä, mikä vastaa keskimäärin sitä, että puhelin on kädessä seitsemän minuutin välein.
Tämän lisäksi noin puolet kolmekymppisistä ja nelikymppisistä naisista totesi, että vaikka sosiaalisella medialla voi olla negatiivinen vaikutus heidän itsevarmuuteensa, eivät he todennäköisesti poista profiileitaan. Marie Claire -lehden teettämään puhelimen käyttöön perehtyneeseen kyselytutkimukseen osallistui 600 naista.
Kyselyn mukaan kaksi kolmesta 30-39-vuotiaasta naisesta sanoi, että he tuntevat tarvetta selailla sosiaalista mediaa usein. Kaksi viidestä sen sijaan totesi, että he saattavat olla koukussa älylaitteisiinsa.
Facebook todettiin kyselytutkimuksessa haitallisimmaksi sosiaalisen median alustaksi itsetunnon kannalta ja Instagram sijoittui toiseksi. Sosiaalisella medialla voi olla suuri vaikutus yksilön yleiseen hyvinvointiin ja se voi johtaa siihen, että monet kokevat univajetta, muistin vääristymistä ja itsetunto-ongelmia.
Päivittäiset puuhat vähemmän nautinnollisia
The Independentin mukaan toisessa tutkimuksessa on selvinnyt, että puhelimen käyttö muiden aktiviteettien yhteydessä, kuten syödessä tai viettäessä aikaa ystävien kanssa, voi tehdä päivittäisistä puuhista vähemmän nautinnollisia. Tutkimuksessa arvioitiin, miten puhelimen käyttö aterian aikana ravintolassa vaikuttaa siihen, millaiseksi henkilö mieltää kokemuksen.
University of British Columbia in Canadan tutkimukseen osallistui 300 ihmistä, joista osaa pyydettiin jättämään puhelin äänettömälle ja laittamaan se säilytysrasiaan, kun taas osaa pyydettiin pitämään puhelin pöydällä ja äänet päällä. Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että niillä osallistujilla, jotka saivat käyttää puhelimiaan aterian aikana, oli vaikeuksia pysyä läsnä hetkessä.
Lähde: The Independent
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!